Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

KTP:llä riemukas käynti Tapiolassa – Honkaa kismitti taas maalittomuus

Hongan maalijumi jatkui miesten jalkapalloliigassa, kun sarjanousija KTP nouti pisteet 1–0-voitolla. Espoolaissikermä pysyi osumitta, vaikka paikkoja syntyi. Vieraiden Willis Alves Furtado puolestaan käytti heti toisen saumansa komealla puskulla.

– Saatiin avausmaali, sen merkitys nousi isoksi. Puolustuspäässä meillä oli tänään aika moni pelaaja ties millä ruumiinosalla pallon tiellä, KTP:n kapteeni Lassi Nurmos puntaroi.

Jo toisella minuutilla isäntien Edmund Arko-Mensah sai loistosauman iskeä avausmaalin, mutta kaksi kutia boksissa pysähtyi maalivahti Rasmus Leislahteen.

Hongan hyökkäyksiä rakenteli ja järjesteli myöhemmin uutterasti Roman Eremenko, mutta Leislahti oli ohittamaton.

– Pääsin peittämään riittävän lähelle Arko-Mensahin yritykset, onneksi pomppasi minulle, KTP:n Leislahti kuvasi.

Alkukauden kymmenessä ottelussaan Honka on jäänyt nyt jo kuusi kertaa maalitta, kotona jopa neljästi viidestä. Perjantaina joukkue ei saanut rikki kotkalaisten puolustuskuviota, mutta kaikkiaan kotijoukkueen hyökkäyspelaaminen näyttäytyi 1 582 katsojalle yllättävän vaisuna.

Kotka ei sekään ole alkusesongilla mässäillyt osumilla, mutta Honka-ottelussa se oli lopussa pariinkin otteeseen tuplata karkunsa. Venymis- ja refleksitorjunnoilla muutamat takaiskut ehkäissyt maalivahti Maksim Rudakov lukeutui siksi selvästi kärkionnistujiin tappiollisessa kamppailussa.

– On vaikea tietää tai ymmärtää enkä löydä syytä, miksi emme onnistu maalinteossa. Viimeksi onnistuimme huonoistakin paikoista, Hongan Lucas Kaufmann hämmästeli.