Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Antti Pennanen jatkaa Leijonien peräsimessä pitkällä sopimuksella

Antti Pennanen jatkaa Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana kevääseen 2030 ulottuvalla sopimuksella. Pennanen aloitti pestissään syksyllä 2024, ja keskiviikkona julkistettu jatkosopimus on kolmivuotinen.

– Pennanen on tehnyt hyvää työtä ja näyttänyt kykynsä A-maajoukkueympäristössä. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme uuden sopimuksen myötä jatkuvuutta miesten maajoukkuevalmennukseen, puheenjohtaja Heikki Hietanen sanoi keskiviikkona Jääkiekkoliiton kotisivuilla.

Pennanen on johdattanut Leijonat tänä vuonna olympiapronssille Milano–Cortinan talvikisoissa ja MM-kultaan Sveitsissä. Tulevien MM-turnausten lisäksi Pennasen jatkopesti sisältää muun muassa talven 2030 olympialaiset.

– Mutkaton prosessi kertoo siitä, että kumpikin osapuoli oli halukas sopimaan jatkosta, mikä on hieno asia, Pennanen sanoi.