Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuori puolustajatähti teki NHL-historiaa

New York Islandersin teini-ikäinen puolustajatähti Matthew Schaefer kirjasi nimensä NHL-jääkiekon historiaan keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa. Schaefer, 19, oli jäällä vierasottelussa Nashville Predatorsia vastaan koko viiden minuutin jatkoajan, ja hänestä tuli ensimmäinen moiseen yltänyt pelaaja liigassa. Tarkkoja tilastoja jääajasta on pidetty kaudesta 2009–10 lähtien.

Kaikkiaan Schaefer pelasi 32 minuuttia ja 16 sekuntia, uransa toistaiseksi korkeimman määrän. Islanders voitti ottelun voittolaukauskisan jälkeen 4–3.

– Hän oli ihan joka puolella. Ja niin hän on aina, hän haluaa saada jotain erityistä aikaan jokaisella vaihdollaan, ja se on hänessä niin erityistä. Tuo into on aivan harvinaislaatuista, Islandersin valmentaja Pete DeBoer kehui nuorta tähteään ESPN:n mukaan.

Schaefer palkittiin viime kaudella liigan parhaan tulokkaan Calder Trophy -palkinnolla hänen tehtyään 82 ottelussa tehot 23+36. Tällä kaudella nuorukaisen saldo on 12 ottelussa 2+9.