Ampumahiihdon olympiavoittaja Hanna Öberg valittiin Ruotsin Vuoden urheilijaksi

Ampumahiihtäjä Hanna Öberg on valittu Ruotsin Vuoden urheilijaksi. Jerringpriset-nimisen palkinnon yleisöäänestyksessä saanut 23-vuotias Öberg voitti viime talvena Pyeongchangissa normaalimatkan olympiakultaa ja oli mukana hopeaa voittaneessa naisten viestijoukkueessa.

Öberg jätti äänestyksessä kakkoseksi suunnistaja Tove Alexanderssonin, joka otti vuonna 2018 kaksi MM-kultaa.

–  Olin nyt luultavasti hermostuneempi kuin silloin, kun olin ampumapaikalla panoksena olympiakulta. Tämä merkitsee minulle paljon, kertoi Öberg vastaanottaessaan palkintoa.

–  Voin ymmärtää, kuinka urheilu voi koskettaa ihmisiä, koska urheilusuoritukset ovat aikaisemmin koskettaneet minuakin. Tämä on uskomattoman hienoa.

Kahtena edellisenä vuotena Jerringprisetin oli saanut esteratsastaja Peder Fredricson. Edellisen kerran valinta osui talviurheilijaan 2009, jolloin palkinnon sai ampumahiihtäjä Helena Jonsson.

Ruotsin urheilugaalassa jaettiin myös muita palkintoja, joista päätti tuomaristo. Vuoden miesurheilijana palkittiin seiväshypyn EM-kultaa voittanut Armand Duplantis ja Vuoden naisurheilijana neljä Euroopan mestaruutta rohmunnut uimari Sarah Sjöström.

Vuoden joukkueeksi valittiin Ruotsin miesten ampumahiihtojoukkue, joka otti viestissä yllättäen olympiakultaa. Vuoden valmentajaa vastaavan Årets ledare -palkinnon puolestaan sai Janne Andersson, joka luotsasi Ruotsin puolivälieriin jalkapallon MM-turnauksessa Venäjällä.

Vuoden suorituksesta palkittiin seiväshyppääjä Duplantis. Hän taivutti Berliinin EM-kisoissa alle 23-vuotiaiden maailmanennätyksen 605 ollessaan tuolloin vielä 18-vuotias.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.