Belgia iski aluksi ja puolusti sitten Brasilian ulos MM-kilpailuista

Belgian kultaiselta sukupolvelta on odotettu paljon. Perjantai-iltana iso osa odotuksista konkretisoitui, kun Belgia kukisti Brasilian 2–1 ja eteni jalkapallon MM-kilpailujen välieriin ensimmäistä kertaa vuoden 1986 jälkeen. Tiistaina pelattavassa välierässä Belgia kohtaa Ranskan.

Belgia iski terävästi ensimmäisellä jaksolla ja karkasi kahden maalin johtoon. Toisella jaksolla Belgia puolusti, antautui kerran ja tuuletti lopulta voittoa.

– En ajatellut sekuntiakaan, että pelaajat luovuttaisivat. Tänä iltana teimme jotain erityistä, ja toivon kaikkien Belgiassa olevan todella ylpeitä, Belgian päävalmentaja Roberto Martinez summasi Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan verkkosivuilla.

Brasilia menetti ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen otteensa ja Belgia alkoi viritellä vastahyökkäyksiään. Marouane Fellaini laukoi, ja pallo kimposi Brasilian pelaajasta yli päätyrajan. Nacer Chadli antoi kulmapotkun, joka meni Brasilian maaliin brasilialaispelaaja Fernandinhon kautta.

Samalla katkesi Brasilian maalivahti Alissonin nollapelien sarja. Hän oli antautunut edellisen kerran alkulohkon ensimmäisessä ottelussa Sveitsiä vastaan.

 

Neymar pysyi kurissa

 

Puolustuspelissään Belgia hoiti hyvin Brasilian keskitykset ja mahdolliset kakkospallot. Belgia jatkoi rynnistystään, ja Kevin De Bruyne laukoi vastahyökkäyksen päätteeksi 2–0-maalin, kun peliä oli takana puoli tuntia.

Toisella jaksolla Brasilia hallitsi peliä ja loi ajoittain erittäin vaarallisia tilanteita Belgian maalille. Belgian puolustus luuti pallot pois vaaralliselta alueelta ja puolusti urhoollisesti.

73. minuutilla Philippe Coutinho tarjoili syötön, jonka vaihtomies Renato Augusto pukkasi Belgian maaliin vain kolme minuuttia kentälle tulemisensa jälkeen.

Belgia oli loppuhetket alakynnessä, mutta selvitti tilanteet Thibaut Courtoisin johdolla. Maalivahti torjui sormenpäillään esimerkiksi Neymarin viime hetkien laukauksen.

– Olemme luoneet hienon muiston, mutta tarvitsemme lisää energiaa seuraavaan peliin. Niin voisimme olla varmoja, että olemme yhtä hyviä välierässä, Martinez suunnitteli.

Brasilian päävalmentaja Tite ei hiisku jatkostaan – "Katkera tappio"