Bottas arvioi kautta F1-uransa parhaaksi

Mercedes-tallissa F1-uraansa jatkava Valtteri Bottas arvioi kuluvan kauden uransa parhaaksi. Hän kertoi torstaina Brasilian gp:n ennakkotilaisuudessa tarvitsevansa edelleen lisää tasaisuutta yltääkseen suureen unelmaansa eli maailmanmestaruuteen.

Tänä vuonna Mercedes saavutti valmistajien mestaruuden, Lewis Hamilton ajajien mestaruuden ja Bottas sarjan kakkossijan.

–  Meillä oli tehtaalla kivat juhlat viime viikolla. Tuntui hienolta olla mukana tiimissä, joka on tehnyt nämä saavutukset mahdollisiksi, Bottas kertoi.

–  Oma kauteni oli viimevuotista parempi ja kokonaisuudessaan urani paras formula ykkösissä, vaikken päässyt tavoitteeseeni. Tarvitsen vielä enemmän tasaisuutta ja virheettömämmän kauden, mutta sain tästä vuodesta lisää itseluottamusta.

Suurimman tyydytyksen Bottas sai kehitystyöstä, jossa hän kykeni korjaamaan puutteitaan.

–  Insinöörien kanssa tekemäni yhteistyö alkaa nyt tuottaa tulosta. Kyse on ajamisesta ja heikkouksistani, joita minulla on ollut.

Samalla päättäväisyydellä loppukauteen

Bottas kokee, että hän ajaa aiempaa tasaisemmin eri olosuhteissa. Tätä kykyä ja sen kautta tasaisuutta hän haluaa kehittää myös ensi kaudeksi.

–  Jatkan töitä samalla asenteella kuin tähänkin asti. Kuluvalla kaudella on vielä kaksi mahdollisuutta voittaa kisoja, joten se on ainoa tavoitteeni loppukaudeksi. Tunnen olevani hyvässä vireessä ja haluan päästä näissä tunnelmissa ensi kauteen.

Bottas suhtautui myönteisesti myös 2021 toteutettavaan tallien budjettileikkaukseen, vaikka Mercedes on juhlinut mahtiresursseillaan huikeita saavutuksia viime vuodet.

–  Se on mielestäni hyvä sääntömuutos. Budjeteissa on edelleen eroja, mutta erot tallien välillä eivät ole sen jälkeen enää niin suuria kuin aiemmin. Lisäksi kilpailuista tulee mielenkiintoisempia, jos tekniset muutokset toimivat kuten on arvioitu, Bottas kiitteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.