Elämänurapalkinnon saanut Marja Lipponen: "En ole koskaan kokenut minkäänlaista tytöttelyä tai vähättelyä liiton päättävissä elimissä" – Katso video ja kuvat Pohjois-Savon Urheilugaalasta

Iisalmelaisen Pallo-Kerho 37:n pitkäaikainen sihteeri Marja Lipponen palkittiin perjantai-iltana Elämänura-palkinnolla Pohjois-Savon Liikunnan Kuopion teatterilla järjestämässä Urheilugaalassa.

– Toki tällainen muistaminen tuntuu hyvältä, mutta en ole koskaan tehnyt asioita palkintojen takia, kokenut jalkapallonainen toteaa.

Lipponen on ollut aktiivinen seuratyöntekijä 1970-luvulta lähtien. Hän on ollut jalkapallon luottamustehtävissä myös valtakunnan tasolla.

Lipponen sai kunnian olla yksi kolmesta vastaanottajasta, kun Jari Litmanen luovutti suomalaisille jalkapallonaisille Captain´s Ball -palkinnon marraskuussa.

– Esittämiäni asioita on aina kuunneltu ja varmasti aina silloin tällöin myös arvostettu sekä arvosteltukin. En kuitenkaan ole koskaan kokenut minkäänlaista tytöttelyä tai vähättelyä liiton päättävissä elimissä. En edes alkuaikoina, Lipponen sanoo.

Pohjois-Savon Vuoden urheilija Iivo Niskanen ei päässyt paikalle gaalaan, koska hän hiihtää viikonvaihteessa maailmancupia Ruotsin Ulricehamnissa. Palkinnon noutivat Iivo Niskasen vanhemmat.

Myöskään Vuoden nuori urheilija pikajuoksija Sara Francis ei päässyt paikalle noutamaan palkintoaan.

Gaalassa palkittiin lukuisia eri urheilijoita ja lisäksi huomioitiin jokaisen alueen kunnan itse valitsemat vuoden liikuttajat.

Pohjois-Savon Urheilugaalassa palkitut vuodelta 2018

Vuoden urheilija (Savon Sanomien kultamitaliraadin valinta): Iivo Niskanen

Vuoden valmentaja (SS-raati): Pekka Utriainen, Kuopion Steelers

Vuoden joukkue (SS-raati): KuPSin pronssimitalijoukkue Veikkausliigassa

Vuoden nuori urheilija (Pohjois-Savon Liikunnan gaalaraati): Sara Francis, Kiuruveden Urheilijat

Vuoden nuorisourheiluseura (PSL-raati): Leppävirran Viri

Taustavoima-palkinto (Kuopion Urheilutoimittajien Kerhon valinta): Rauno Tuomainen, Siilinjärven Pesis

Savolainen urheiluteko (Kuopion Urheilutoimittajien Kerho): Lentopallon Power Cup/Puijo Wolley Juniorit

Alueellinen Tähtiseuran kannustuspalkinto: Siilinjärven Ponnistus/mäkijaosto

Elämänura-palkinto (PSL-raati): Marja Lipponen, Iisalmi

Kansainvälisyys-palkinto (PSL-raati): Otto Kaipiainen (e-urheilu)

Veikkauksen Jokeri-palkinto (PSL-raati): Pasi Pitkänen, Kaavi

Kuntien vuoden liikuttajat (kuntien oma valinta)

Iisalmi: Iisalmen Yrittäjät

Kaavi: Raija Korhonen

Keitele: Keiteleen Nuju

Kiuruvesi: Vesa Vainio

Kuopio: Puijon Latu

Lapinlahti: Eläkeliiton Lapinlahden yhdistys

Leppävirta: Leppävirran Hevosystäväinseura

Pielavesi: Eläkeliiton Pielaveden yhdistys

Rautalampi: Erkki Jaamalainen

Rautavaara: Voimatupa

Siilinjärvi: Siilin Latu

Sonkajärvi: Marja-Riitta Heiskanen

Suonenjoki: Toni Hänninen

Tervo: Tiia Pääkkönen

Tuusniemi: Päivi ja Kai Karinen

Varkaus: Lasse Karppinen

Vesanto: Merja Solonen ja Marjut Hytönen

Vieremä: Juha Martikainen, Terhi Tuovinen ja Kaisa Laitinen

Iivo Niskasen puolesta gaalassa juhlineet vanhemmat eivät kadu vaikka lasten kiihkeimpinä juniorivuosina kotona ei talvisin ehditty olemaan

Marja on seuransa sielu ja sydän – Pohjois-Savon Urheilugaalassa hän pääsi vastaanottamaan Elämänura-palkinnon

Uusimmat

Urheilu

Kuopion tori täyttyi juhlijoista – "Tällaisen voiton jälkeen mikään ei ole kylmää!"

Mörkö-huudot ja kiekkobiisit raikuivat Helsingin yössä – tuhannet suomalaiset lähtivät torille juhlimaan MM-kultaa

Kapteeni "Mörkö" Anttila johti joukkonsa päätyyn saakka – MM-finaalin kaksi maalia sinetöivät Suomen kolmannen maailmanmestaruuden

Mestarivalmentaja Jukka Jalonen toivottaa NHL-pelaajat edelleen tervetulleiksi maajoukkueeseen

Presidentti kiitteli "suuren sydämen kiekkojoukkuetta" – Jääkiekkoliiton puheenjohtaja suitsutti huikeaa kasvutarinaa

Mitä tapahtuu Jyväskylän keskustassa hetki MM-kullan jälkeen? Seuraa Kompassin verkkokameraa!

Kultaleijonien jymytempulle sataa arvostusta ja onnitteluja – Presidentti Niinistö: "Suuren sydämen kiekkojoukkue"

Leijonilla oli matkalla maailmanmestaruuteen 16 eri maalintekijää

Kommentti: Uskomaton leijonajoukkue vaiensi Moskovan kaiut – Mörkö-ooppera oli ihmisjohtamisen mestariteos

Koko kansan Mörön tekemä kassi kirvoitti ulos asti kuuluvat suosionosoitukset ja nosti Matsi-baarin kattoa parilla sentillä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.