First Revengelle voitto pitkän tauon jälkeen

Leppävirtalainen First Revenge pääsi pitkästä aikaa voiton makuun Vermon Toto64-kierroksella ajetussa Teräsmiesliigassa.

6-vuotias ruuna siirtyi noin vuosi sitten Markku Niemisen valmennuksesta Matias Salon talliin, mutta ei päässyt starttaamaan ennen kuin tämän vuoden alussa koelähdön kautta. Ensimmäiset kaksi starttia menivät hieman harjoitellessa, mutta Vermossa ruuna pääsi vihdoin näyttämään kykynsä.

Ari Moilasen ajokki sai nappijuoksun johtaneen Badass Peten selässä ja pääsi etenemään viimeisen puolikkaan alussa johtohevosen laukattua ilmaiseksi keulapaikalle.

First Revengen edellisestä voitosta ehti kulua noin kaksi ja puoli vuotta.

– Juoksu meni niin hyvin kuin se vain voi mennä. Viimeisellä 400 metrillä laukka oli tosin tosi lähellä meilläkin. Hevosella oli voimia, mutta ravi meni tosi epävarmaksi, Ari Moilanen paljasti.

– Hevosessa on potentiaalia menestyä jatkossakin, kun vain valmentaja saa kaikki asiat kohdilleen.

Ari Moilasesta leivottiin illan kaksoisvoittaja, kun varsatähti Graceful Swamp hoiteli nelivuotiskauden avausstarttinsa odotetun helposti.

– Tuntuu, että Graceful Swamp on edistynyt talven aikana aika vielä paljon. Tosi makea vesi on nyt suussa, Moilanen kehui menestysajokkiaan.

Toto64-ravit

Sakarin ravasi ja piti vastustajat takanaan

Toto64-1:

Viime vuoden kolmevuotistähti Graceful Swamp (4) avasi nelivuotiskautensa odotetusti komealla voitolla.

Toto64-2:

Kuolemanpaikalla matkannut Si Lucky (9) irtosi lopussa omille teilleen.

Toto64-3:

Leppävirtalainen First Revenge (3) avasi voittotilinsä Matias Salon tallista ja toi Ari Moilaselle toisen voiton.

Toto64-4:

Pasca Tilly (11) eteni viimeisellä puolikkaalla toisesta ulkoa voittoon.

Toto64-5:

Ulkoratoja pitkään kiertänyt The Dude (12) työntyi tasaisesta rintamasta ykköseksi.

Toto64-6:

Sakarin (9) sääteli matkavauhdin Voimaliigassa mieleisekseen. Savolainen suursuosikki Draken menetti pelin jäätyään vaille kiritiloja.

Toto64-rivin arvo nousi lopulta 296,20 euroon.