Hamilton varmisti kolmannen mestaruutensa

Mercedeksen Lewis Hamilton on kolmatta kertaa urallaan formula ykkösten maailmanmestari. Brittikuski sinetöi MM-tittelin kolme kisaa ennen kauden loppua voittamalla Yhdysvaltain gp:n Austinissa.

Vain Nico Rosberg ja Sebastian Vettel olisivat enää teoreettisesti voineet tavoittaa Hamiltonin. Rosberg jäi Austinissa toiseksi ja Vettel oli kolmas.

- Tämä on elämäni hienoin hetki, Hamilton sopersi tiimiradioon ylitettyään maalilinjan.

Suomalaispäivä Texasissa oli surkea, sillä sekä Kimi Räikkönen että Valtteri Bottas keskeyttivät.

Sadekelissä alkanut kilpailu oli todella vaiheikas ja kärkipaikka vaihtui moneen kertaan. Hamilton nousi paalupaikalta startanneen Rosbergin ohi heti startissa, mutta menetti kärkipaikan Red Bullin Daniel Ricciardolle, joka oli märällä radalla kovassa vauhdissa.

Seuraavaksi kärkeen siirtyi Rosberg, joka onnistui ohittamaan sekä Hamiltonin että Ricciardon.

Radan kuivuttua Ricciardo katosi kuvasta, mutta voitto näytti olevan Rosbergin hallussa. Hän kuitenkin teki virheen ja lipsahti hetkeksi radan ulkopuolelle muutamaa kierrosta ennen maalia, jolloin Hamilton pääsi kuittaamaan kärkeen.

Räikkönen harmitteli virhettään

Kimi Räikkönen ajoi kisassa kahdeksantena, kun hän lipsautti seinään kierroksella 20. Hän pääsi jatkamaan kisaa, mutta keskeytti pian, sillä jarrut olivat vaurioituneet törmäyksessä.

Räikkönen ei selitellyt, vaan otti keskeytyksen omiin nimiinsä.

- En nähnyt, että mutkassa oli vähän liukasta. Perä lähti alta eikä turva-alue ollut riittävän suuri. Yritin kääntää ja luulin että olisi ok, jos osuisin muuriin sivuttain, koska vauhtini oli niin alhainen. Ikävä kyllä renkaat menivät pilalle ja jarrukanava vaurioitui, Räikkönen selvitti.

Räikkönen aloitti kisan sähäkästi, sillä hän nousi 18. ruudusta nopeasti kahdeksanneksi. Suomalaiskuski oli mukana tiukassa väännössä Toro Rosso -kuskien Max Verstappenin ja Carlos Sainzin kanssa, kunnes ulosajo pilasi hänen mahdollisuutensa.

- Se oli minun virheeni ja se on sääli, sillä vauhtimme oli erittäin hyvää. Auto tuntui hienolta ja toimi hyvin näissä oloissa.

Valtteri Bottaksen kisa jäi vielä lyhyemmäksi. 15. ruudusta startannut suomalainen rikkoi etusiipensä tiukassa ensimmäisessä mutkassa osuttuaan Romain Grosjeaniin. Bottakselle vaihdettiin varikolla uuden etusiiven lisäksi myös kuivan kelin renkaat, mutta rata oli vielä aivan liian märkä niille ja uhkapeli epäonnistui.

Bottas kävi hakemassa välikelin renkaat takaisin, mutta pian sen jälkeen aika-ajojen takajousitusongelma uusiutui ja Williams-kuski jätti kisan kesken.

- Ei ollut minun päiväni, se summaa tämän aika hyvin, Bottas sanoi.

Bottas kannatti ratkaisua ajaa kuivan kelin renkailla.

- Se oli hyvin pitkälti minun ratkaisuni, koska ajattelin, että olisi mahdollista ajaa niillä vaikka olikin vielä märkää. Se oli väärä ratkaisu, mutta eipä sillä ollut lopulta väliä, kun meidän piti keskeyttää pian, Bottas kertoi.

- Takajousitus petti samassa kohdassa kuin aika-ajoissa.

Räikkönen jatkaa MM-sarjassa neljäntenä ja Bottas viidentenä. Myös Bottaksen tallitoveri Felipe Massa keskeytti Austinissa teknisen vian takia.