Henri Kontisella kaksijakoiset tunnelmat: "Täytyy syöttää paremmin"

Avauskierros toi Henri Kontiselle voiton ja tappion tenniksen Yhdysvaltain avointen nelinpeleissä.

Suomalaispelaaja eteni australialaisparinsa John Peersin kanssa miesten nelinpelissä toiselle kierrokselle kukistamalla El Salvadorin Marcelo Arevalon ja Meksikon Miguel Angel Reyes-Varelan 5–7, 7–6 (7–2), 7–6 (7–5).

Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä Kontinen hävisi taiwanilaisen Chan Hao-chingin kanssa sekanelinpelissä yhdysvaltalaisille Cori Gauffille ja Christopher Eubanksille 4–6, 4–6.

Kontisen ja Peersin nelinpeliurakasta tuli pitkä, sillä ottelu kesti kaksi tuntia ja 47 minuuttia.

– Ensimmäinen erä oli tiukka, emmekä pelanneet siinä erityisen hyvin. Toinen erä oli meiltä parempi ja energisempi. Saimme siinä aika aikaisessa vaiheessa syötönmurron, ja tuli tunne, että pystymme kääntämään tämän.

– Olen tyytyväinen, että selvitimme kaksi tie-breakia. Meitä auttoi, että olemme olleet ennenkin vastaavassa tilanteessa, Kontinen kertoi.

Ranskalaiskaksikko vastaan 

Kontinen ja Peers kohtaavat nelinpelin toisella kierroksella ranskalaiset Jeremy Chardyn ja Fabrice Martinin.

– Täytyy syöttää paremmin kuin tänään. Jos onnistumme siinä, voimme mennä pitkälle. Täytyy katsoa videolta vastustajien pelaamista ennakkoon, Kontinen sanoi.

New Yorkissa on ollut kuuma sää, mutta Kontisen mukaan avausottelun aikana olot olivat siedettävät.

– Oli lämmintä, ja käsittääkseni sää viilenee lisää.

Kontinen ja Peers ovat Yhdysvaltain avointen kakkossijoitettuja, Chardy ja Martin sijoittamattomia. Kontisen mukaan rankkauksia ei kuitenkaan kannatta tuijottaa liikaa.

– Marginaalit ovat hyvin pieniä nelinpelissä. Aiemmin tilanne oli toinen, kun Bryanin veljekset (Bob ja Mike) dominoivat pitkään ja olivat eri tasolla muihin verrattuna.