Hollantilaispuolustaja Ketting yllättyi liigan tasosta – IFK Mariehamnin toinen reissu mantereelle toi voiton

IFK Mariehamn otti kauden ensimmäisen voittonsa jalkapalloliigassa, kun se kukisti Espoossa Hongan maalein 3–1. Saarelaisten sankari oli hollantilaispuolustaja Rick Ketting, joka teki avausjaksolla 1–1-maalin vapaapotkun jälkitilanteesta. Toisella jaksolla hän pukkasi kulmapotkun jälkeen 2–1-maalin.

–  En tiennyt mitään sarjasta tai Ahvenanmaasta. Minulle tämä on hyvä paikka kehittyä pelaajana. Eihän Maarianhaminassa ole edes mitään muuta tekemistä, 23-vuotias Ketting kertoi.

–  Tein varmaan junioreissa viimeksi kaksi maalia samassa ottelussa.

Viime viikolla IFK Mariehamn horjutti HJK:ta Helsingissä, mutta taipui liigakauden avausottelussaan lopussa 1–2-tappioon.

–  Meillä on nuori joukkue. Aloitimme sarjan kovalla pelillä ja pelasimme hyvin. Nytkin vastassa oli kova joukkue, mutta pelasimme hienosti toisella jaksolla, Ketting jutteli.

Jo avausjaksolla tolppaa kolisuttanut Gustaf Backaliden viimeisteli loppulukemat tunnin kohdalla. Hongan ainoan teki avausjaksolla Borjas Martin.

–  Emme pystyneet mukautumaan olosuhteisiin. Pääsimme vasta nyt ensimmäistä kertaa nurmelle harjoittelemaan, Hongan päävalmentaja Vesa Vasara sanoi.

–  On aika heikoilla, jos päästää kaksi erikoistilannemaalia, Vasara viittasi Kettingin täysosumiin.