IPK:n kasvatti Pasi Kouvalainen palaa Iisalmeen – solmi vuoden sopimuksen

Pasi Kouvalainen palaa Iisalmeen, kun hyökkääjä solmi vuoden sopimuksen kasvattajaseuransa Iisalmen Peli-Karhujen kanssa.

28-vuotias pyhäjärveläinen palaa Iisalmeen kahden kauden tauon jälkeen. Edellinen visiitti Iisalmessa on kaudelta 2017–2018.

 Tämän jälkeen tie vei Heinolaan ja Peliittoihin, jossa viimeisellä kaudella joukkueen kapteenina toiminut Kouvalainen pelasi yhteensä 90 ottelua Mestiksessä tehoin 20+26. Kahden kauden aikana kertyi myös viisi liigaottelua Lahden Pelicansin riveissä tehoin 0+2.

– Hieno fiilis palata takaisin Iisalmeen! IPK:ssa on ollut useamman vuoden ajan hyvä tekemisen meininki päällä ja tunnelma Kankaan montussa on huikea. Odotan innolla, että pääsemme pelaamaan kovaäänisessä ja täydessä Kankaan montussa, kommentoi Kouvalainen paluuta tiedotteessa.

Kouvalaisella on 300 ottelua Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. IPK:n ja Peliittojen lisäksi kokenut hyökkääjä on edustanut myös Kajaanin Hokkia sekä KeuPa HT:ta Mestiksessä. Uran paras kausi on toistaiseksi nähty Keuruulla, jossa Kouvalainen iski tehot 7+30 kaudella 15-16.

– Kaksi vuotta Heinolassa ja Lahdessa olivat todella opettavaisia ja koen, että ne kasvattivat minua pelaajana kokonaisvaltaisesti. IPK:n organisaatio on kehittynyt minun poissa ollessani huimasti, joten paluu oli lopulta helppo päätös, kun kiinnostus oli molemmin puoleista, sanoo Kouvalainen.

Kouvalaisen sopimuksen myötä IPK:lla on julkaistuna 13 sopimusta. IPK:n päävalmentajana toisen kauden aloittava Niko Härkönen on todella tyytyväinen joukkueen tämän hetkiseen tilanteeseen.

– Hyvä nippu meillä on kasassa jo nyt. Puolustukseen ja maalivahti osastolle voidaan odottaa julkistuksia lähiaikoina ja kyllä hyökkäykseenkin jokunen tekijämies on vielä tulossa.

 

IPK:n sopimustilanne kaudelle 2020-2021:

 

Puolustajat:

#2 Ville Järvinen

#3 Aapo Ahola

#19 Henry Mäntylä

 

Hyökkääjät:

#8 Ville Sippala

#12 Bastien Maïa

#17 Janne Katosalmi

#20 Tatu Kokkola

#22 Niki Koskinen

#26 Pasi Kouvalainen

#38 Juuso Nevalainen

#72 Mikko Juusola

#80 Aleksi Hämäläinen        

       Kalle Sippala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.