Ihmemaassa nähtiin upeita esityksiä - katso kuvasarja

Kuopion Reippaan Voimistelijat on liikuttanut kansaa Kuopiossa jo 110 vuotta. Merkkipaalua juhlistettiin sunnuntaina Kuopion kaupunginteatterilla juhlanäytöksellä ”Ihmemaa”. Näytös sisälsi 17 kohtausta ja esiintyjiä oli viisivuotiaista 80-vuotiaisiin.

– Parasta voimistelussa on yhteisöllisyys. Mukana on hienoja ihmisiä ja useimmille tämä on elämäntapa. Suosio on viime vuosina ollut nousujohteinen. Tällä hetkellä meillä on yli 1 600 jäsentä, kertoo seuran puheenjohtaja Merja Naamanka.

Kuopion Reippaan Voimistelijat kilpailevat neljässä eri voimistelulajissa. Trampoliinivoimistelu puuttuu lajikirjosta. Ikäjakauma on suuri ja uskollisimmat jäsenet ovat todella seniori-ikäisiä.

– Vain taivas on rajana. Toimintaa on laidasta laitaan. Järjestämme perheille lapsivoimistelua teemalla Reippaat aamut, jolle olemme saaneet ES-rahoitusta. Sen lisäksi valikoimissa on voimisteluhetkiä syrjäytyneille tai syrjäytymisvaarassa oleville. Mukana on normaalia kilpavoimistelua sekä terveysliikuntaa: kullekin vointinsa ja kykyjensä mukaan, toteaa seuran toiminnanjohtaja Minna Huuskonen.

Useimmat urheiluvalmentajat pitävät voimistelua erinomaisena harjoittelumuotona. Se sopii kaikille urheilulajeille aina jääkiekosta jalkapalloon tai budolajeista keilailuun. Voimistelun tasapainoa kehittävät harjoitteet luovat hyvän pohjan kenelle tahansa.

– Olemme kaupungin suurin liikuttaja. Voimistelun merkitys kansanterveydelle on huomattava. Vanhukset pystyvät olemaan pidemmälle kotona, kun lihakset ovat kunnossa. Tämä on loistava oheislaji, hehkuttaa Naamanka.

Sunnuntain juhlanäytöksen yhdistävänä tekijänä oli koreografi Johanna Luomala, joka ohjasi itse viisi kohtausta ja sitoi yhteen kymmenkunnan ohjaajan ja valmentajan laatimat koreografiat.

– Näytöksessä olivat mukana valmennus- ja kilparyhmät. Hienoa saada käsiinsä näin hyvää materiaalia. Aivan nuorimmatkin olivat täydellä sydämellä mukana. Meillä on nykyään paljon yhteistyötä tanssikoulutuksen kanssa. Kesäkuussa on tiedossa toriesiintyminen Kuopion tanssiviikolla, Luomala selvittelee.

Toimittajalle katsomossa mielenkiintoisimpia olivat ”Professori Miettinen ja kloonit” suhteellisuusteorioineen, ilmeisesti hämähäkkimiehestä ideansa saanut ”Lukki” ja shamaanimainen ”Närreikön noijjat”. Siinä oli mukana ripaus Lapin perinteistä.

Taustakuvat kaupunginteatterin Minna-näyttämön takaseinällä toimivat hyvin. Musiikilla oli tärkeä rooli esityksessä. Sitä tuli valssista latinalaisrytmeihin ja kaikkea siltä väliltä. Myös Cats-musikaalin hieno musiikki sai osansa.

Kaiken kaikkiaan juhlaesitys oli vaikuttava. Notkeat tytöt ja hieman vanhemmatkin leidit osoittautuivat esiintymisen ammattilaisiksi. Aivan nuorimpien pienet rytmivirheet eivät haitanneet, kun esiintymisen ilo ja riemu loistivat kasvoilta. Lavalla kävi kaiken kaikkiaan esiintymässä noin 170 voimistelijaa.

Aina puhutaan siitä, etteivät pojat etsiydy voimistelun tai tanssin pariin. Kuopion Reippaan Voimistelijoissa on kuitenkin satakunta miespuolista jäsentä. Heitä kiinnostavat eniten temppu- ja akrobatiaryhmät. Mutta kun miettii, kuinka monta poikajunioria harrastaa Kuopiossakin eri urheilulajeja, voisi voimistelusalilta hyvinkin käydä hakemassa pohjaa omalle lajilleen.