"Iso tärsky"

Kuopiossa järjestetään ensi kesänä 8.–10. elokuuta yhtä aikaa kolme beach volleyn SM-lopputurnausta, kun yleisten sarjojen, junioreiden kuin opiskelijoiden SM-mitalit ratkotaan savolaishiekalla.

–Iso tärsky kun vihdoin viimein kisat saimme. Neljä vuotta sitten SM-tapahtuma asetettiin tavoitteeksi ja torstaina tuli vihdoin tieto, että järjestelyvastuun saamme, tapahtumapäällikkö Tatu Säisä iloitsi.

Yleisten sarjojen SM-mitalit on ratkaistu viime vuosina Helsingin Rautatientorilla.

–Viime kesän Trust Kapital Open oli meille iso näytönpaikka ja kaikesta päätellen järjestelyt olivat lentopalloliiton mieleen, kun saimme SM-tapahtuman hoitaaksemme, Säisä iloitsee.

 

SM-lopputurnausten lisäksi Trust Kapital Open -nimeä kantavassa tapahtumassa pelataan tuttuun tapaan myös harrastesarjoja.

–Viime kesänä mukana oli 120 joukkuetta ja nyt tavoitteenamme on kasvattaa joukkuemäärä noin 150:een, Säisä kertoo.

SM-tapahtuman käytännön järjestelyistä vastaa yleisen sarjan osalta Wänäri Cowboys, junioreista Puijo Wolley juniorit ja opiskelijoista kuopiolaiset opiskelijajärjestöt.

–Kaupunki on ollut todella iso apu järjestelyoikeutta haettaessa ja tapahtumaa valmistellessa, Säisä kiittelee.

 

Beach Volley -kauden huipentuma järjestetään viikko Kuopion Kalevan kisojen jälkeen. Viikkoa ennen yleisurheiluhuippujen kohtaamista Kuopion Väinölänniemellä on puolestaan musiikkifestivaali RockCock.

–Pystymme hyödyntämään tapahtumien peräkkäisyyttä esimerkiksi vuokrakatsomoiden ja siirrettävien aitaelementtien osalta. Kuopiolaisten tapahtumien välinen yhteistyö on toiminut hienosti, Säisä arvioi.

Rantalentopalloilijoiden SM-kisojen pääkenttä sijaitsee matkustajasatamassa ravintola Albatrossin edustalla. Sinnekin on suunnitteilla pieniä muutoksia.

–Pääkenttä on ollut aavistuksen liian kapea. Meillä on lupahakemukset vetämässä, että saisimme tehdä pääkatsomon proomuille veden päälle. Myös VIP-tilaa on suunniteltu proomulle, mutta toistaiseksi luvat ovat vielä saamatta, Säisä paljastaa.

 

Sataman lisäksi otteluja pelataan myös seitsemällä kentällä Rauhalahdessa ja kahdeksalla kentällä Siilinjärvellä. Viime kesänä myös Väinölänniemi toimi pelipaikkana, mutta tulevana suvena siellä ei ole tarkoitus pelejä järjestää

–Yritämme toteuttaa koko tapahtuman kansainvälisen turnauksen vaatimusten mukaisesti, sillä tavoitteemme on, että seuraavana kesänä (2015) Kuopiossa pelattaisiin maailmankiertueen satelliittiturnaus. Haluamme näyttää elokuussa kansainväliselle liitolle, että pystyisimme isännöimään vielä SM-kisojakin suurempaa tapahtumaa, Säisä suunnittelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.