Jari Huttunen taiteili kakkoseksi Puolan EM-rallissa – voitto hupeni aikasakkoon

Kiuruvetinen Jari Huttunen jäi kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa niukasti kakkoseksi sunnuntaina päättyneessä Puolan EM-rallissa. Suomalaiskaksikko jäi Hyundaillaan vain 8,3 sekuntia rallin voittaneesta Venäjän Nikolai Grjazinista. Britannian Chris Ingram oli kolmas.

Huttunen ajoi kilpailussa kuusi pohja-aikaa. Hänen loppuaikaansa verotti kuitenkin kymmenen sekunnin aikarangaistus myöhästymisestä aikatarkastusasemalla.

– Vaihdoimme siirtymäosuudella auton tukivarren ja remontti kesti sen verran, että myöhästyimme minuutilla erikoiskokeen lähdöstä, Huttunen kertoi tiedotteessaan.

– Tukivarsi otti osumaa edellisellä pätkällä, kun nojasimme penkkaan.

Huttunen voitti neljä sunnuntain kuudesta ek:sta.

EM-sarja jatkuu Walesin rallissa 4.–7. lokakuuta.