Joonas Ahola yllätysvoittoon takaa-ajossa – Naisten puolella Haajanen piti pintansa

Mikkelin Navia edustava Joonas Ahola nousi Tahkon pitkän matkan takaa-ajoihin huipentuneen Fin5-viikon todelliseksi yllätysvoittajaksi. 22-vuotias Ahola lähti takaa-ajoon peräti kolme ja puoli minuuttia kärjessä lähteneen Valentin Novikovin perään.

– En todellakaan elätellyt voiton suhteen toiveita, vaikka fiilis lähtöpaikalla oli hyvä. Siitä tulikin lopulta elämäni tähän mennessä puhtain suoritus, neljäntenä takaa-ajoon sännännyt Ahola kertasi.

Ratkaisu tuli lopulta aivan Tahkon portaiden alkuosan tuntumassa olleella viimeisellä rastilla.

– Valentin teki siinä pahan virheen ja pääsin kuittaamaan ykköseksi, syksyksi Suomen maailmancupjoukkueeseen tähtäävä nuori mikkeliläinen myhäili.

Kuopion Suunnistajien Santeri Kirjavainen oli 16-vuotiaiden poikien sarjan neljäs. Kuva: Paula Pohjamo

Naisten pääsarjan ylivoimaiseen voittoon suunnisti oululaista SK Pohjantähteä edustava Sofia Haajanen. Maajoukkueen vakiokalustoon kuuluvalla 32-vuotiaalla Haajasella oli tosin ohjelmaa heti alkumetreillä.

– Otin vahingossa miesten sarjan kartan. Virheessä ei tosin mennyt kuin pari sekuntia, mutta tiukassa tilanteessa kaikki vaikuttaa.

Haajasella ei lopulta ollut hätää, sillä toiseksi sijoittunut Inga Dambe jäi lähes neljän minuutin päähän. Voittaja puristi kuitenkin koko matkan ilman löysäilyä.

– Vaativilla rinnerasteilla sai olla koko ajan tarkkana. Kun kiivettiin laskettelurinnettä ylös, päätin että yhtään kävelyaskelta ei oteta. Ehdin sitten ottamaan ne loppusuoralla, Haajanen naurahti.

Sofia Haajanen puristi loppuun asti, vaikka johti ylivoimaisesti. Kuva: Paula Pohjamo

Eliittisarjojen ratamestari Hannu Airila oli tyytyväinen urheilijoilta saatuun palautteeseen ja kilpailun ratkaisuun. Tahkomäen vaativa rinnemaasto tarjosi kaikissa sarjoissa vaativaa rinnesuunnistamista ja etenkin rajua fyysistä haastetta.

– Kun kilpailussa on tarjolla rahapalkinnot, on tärkeää että suunnistuskilpailu ratkeaa suunnistamalla, eikä toisia peesailemalla loppukirikamppailussa, Airila kertoi.

Eevert Toivio osallistui perhesarjaan. Kuva: Paula Pohjamo

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Fin5-viikko oli hyvää opettelua mahdollisiin MM-kisoihin: "Suunnistuksellisesti teimme laadukasta työtä"