Kevin Anderson Wimbledonin finaaliin maratonvälierästä

Etelä-Afrikan Kevin Anderson on edennyt Wimbledonin tennisturnauksessa miesten kaksinpelin finaaliin.

Andersson voitti 6 tuntia 36 minuuttia kestäneessä välierässä Yhdysvaltojen John Isnerin erin 7–6 (8–6), 6–7 (5–7), 6–7 (9–11), 6–4, 26–24.

Ottelu on toiseksi pisin Wimbledonin miesten kaksinpelin historiassa.

Wimbledonin pisin ottelu kesti yli 11 tuntia, ja siinä samainen Isner pelasi vuonna 2010 ranskalaista Nicolas Mahutia vastaan.

Sekä kahdeksanneksi turnauksessa sijoitettu Anderson että yhdeksänneksi sijoitettu Isner ovat ensikertalaisia Wimbledonin välierissä. Isner kaatoi puolivälierässä Kanadan Milos Raonicin erin 3–1, kun Anderson puolestaan pudotti turnauksen ykkössijoitetun Roger Federerin.

Finaalivastustaja tulee otteluparista Rafael Nadal–Novak Djokovic.

Otto Virtanen eteni poikien nelinpelin välieriin 

Suomen Otto Virtanen eteni Wimbledonin tennisturnauksessa poikien nelinpelin välieriin. Virtanen päihitti turkkilaisen parinsa Yanki Erelin kanssa turnauksessa kolmanneksi sijoitetun ranskalaisparin Clement Taburin ja Hugo Gastonin 7–5, 7–6 (7–5).

– Todella hyvä fiilis. Tänään ei ollut ihan paras syöttöpäivä, mutta ihan ok. Kokonaisuutena pelimme toimi hyvin, ja pelasimme verkolla tehokkaasti. Välierässä pyrimme hallitsemaan syötöillämme ja väliinmenoilla verkolla, kertoi Virtanen Tennisliiton tiedotteessa.

Turnauksessa sijoittamattomat Virtanen ja Erel pelaavat välierässä lauantaina.

Virtasen pelit poikien kaksinpelissä päättyivät kolmanteen kierrokseen, kun hän hävisi Britannian Anton Matusevichille kahdessa erässä 1–6, 3–6.