Kingsin tarina loppui

Lokakuun toiseksi viimeisenä päivänä vuonna 1980 virallisesti alkanut jalkapalloseura Kingsin taru loppuu.

Joukkue on ilmoittanut, ettei se käytä Kolmosen sarjapaikkaansa, ja edustusjoukkueen toiminta ajetaan alas. Erillisenä yhtiönä toimiva Kings juniorit ry sen sijaan jatkaa entiseen malliin.

- Joo, kyllä tässä on tarkoitus hautajaiset järjestää, tunnustaa seuran varapuheenjohtaja Raimo Antikainen.

-Seuralle on kertynyt velvoitteita sen verran, että niistä selviämiseen eivät nämä rahkeet yksinkertaisesti riitä.

Seuralla on tiettävästi velkoja muutaman kymmenen tuhannen euron verran. Valmiiksi neuvoteltuja sponsorisopimuksiakin tosin olisi vielä jäljellä, mutta niistä ei ollut apua tähän ahdinkoon.

Kakkosen ja Kolmosen sarjatasoilla yleisötulojen varaan ei jalkapallossa voi Suomessa rakentaa.

- Tässä kaupungissa on tuo isoveli, joka vie jalkapallon sponsorirahat. Emme pysty mitenkään kerjäämään niin paljon rahaa kuin tarvitsisimme, viittaa Antikainen KuPS:n suuntaan.

Kingsillä oli ensi kesää varten sopimus reilun puolenkymmenen pelaajan kanssa.

- Suurin ongelma on siinä, että meillä ei ole osaavaa henkilöä hoitamaan toimistorutiineja. Meillä ei ole varaa palkata ketään siihen hommaan, ja itse jos niitä yrittää tehdä itse iltatöinä, ei siitäkään tule mitään, sanoo Antikainen.

Rivien välissä paistaa koko ajan epäluottamus viimeiset kaksi vuotta seuran puheenjohtajana toimineeseen Rauno Luhioon.

- Näin voidaan sanoa. Hän ei ole paljon seuran eteen töitä tehnyt, sanoo Antikainen suoraan riveilläkin.

Savon Sanomat ei tavoittanut Rauno Luhiota kommenttia varten.