Kommentti: Huimat puitteet ja rikas sotilasseura odottavat KuPSia Varsovassa

KuPS astelee torstaina tositoimiin areenalle, jossa kokemattomilta vierailta voi alkaa sukat pyöriä jalassa, kun Varsovan Legian kannattajat aloittavat mekkalansa.

Jos yleisöä kertyy Legian odottama 20 000 hengen porukka, niin tapahtuma on monelle kupsilaiselle ainutlaatuinen.

Silloin mitataan henkisestä kanttia ja kykyä venyä parhaaseensa hankalassa paikassa.

– Onneksi joukkueemme on näyttänyt, että se pystyy nousemaan parhaimpaansa, kun vaatimukset ovat korkeimmat, sanoo KuPSin valmentaja Jani Honkavaara.

 

Legia ei pelaa Varsovan suurimmalla stadionilla, kansallisstadionilla, jonne mahtuu jopa 60 000 katsojaa.

Jättistadion on varattu maaotteluille. Puolalaisten innokkuudesta urheiluun kertoo sekin, että kansallisstadionilla pelattu vuoden 2014 lentopallon MM-kisojen avausottelu veti lehtereille 62 000 katsojaa.

Tuntuu, että korvat soivat edelleen sen pelin jäljiltä.

 

Legian kotipesä on Puolan armeijan stadion, joka vetää noin 30 800 katselijaa, kaikki katetuille paikoille.

Legian perustivat puolalaiset sotilaat ensimmäisen maailmansodan melskeissä, ja seura yhdistetään edelleen armeijaan. Legia, lempinimeltään legioonalaiset, kertoo tästä osuvasti.

Suomalaisittain Legia on upporikas. Suurin hanke on nyt oman harjoituskeskuksen rakentaminen, eikä työssä ole säästelty.

Kuusi kenttää, sisäkenttä ja kaikki oheistilat valmistuvat keskukseen. Vuonna 2020 valmistuvan Legian keskusta kerskutaan Puolan parhaaksi.

 

Torstai-illalla katsotaan siis, mitä puolalaisella rahalla saa aikaiseksi. Legian peli ei kulkenut Eurooppa-liigan avauksessa Gibraltarin EF Europaa vastaan, mutta jatkopaikka heltisi numeroin 3–0.

Sunnuntaina Legia hävisi Puolan liigan avauspelinsä 1–2 kotonaan Szczecinille.

Jos KuPS ei kaadu reippaasti, niin Legialla on pieni kriisi jo valmiina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.