Kontinen taisteli puolivälieriin Wimbledonissa

Henri Kontinen eteni maanantaina Wimbledonin tennisturnauksessa ensimmäistä kertaa urallaan nelinpelissä grand slam -puolivälieriin. Kontinen otti kolmannella kierroksella australialaisparinsa John Peersin kanssa tiukan taisteluvoiton Intian Rohan Bopannasta ja Romanian Florin Mergeasta viidessä erässä.

Turnauksessa kymmenenneksi sijoitetut Kontinen ja Peers voittivat Bopannan ja Mergean 2–6, 6–3, 6–4, 6–7 (6–8), 8–6. Bopanna ja Mergea oli sijoitettu kuudenneksi.

Kontisen ja Peersin puolivälierävastustaja ei vielä ole selvillä. On mahdollista, että he kohtaavat ykkössijoitetut Pierre-Hugues Herbertin ja Nicolas Mahut'n, mutta ranskalaispari ei vielä ole pelannut toisen kierroksen otteluaansakaan.

Bopanna ja Mergea aloittivat kolmannen kierroksen kamppailun Wimbledonin kentällä numero 14 väkevästi. He mursivat avauserässä Kontisen ja Peersin syötön kaksi kertaa ja veivät erän 6–2.

Sen jälkeen Kontinen ja Peers eivät kuitenkaan menettäneet syöttöään enää kertaakaan. He voittivat toisen ja kolmannen erän, mutta intialais-romanialainen pari venytti ratkaisun viiteen erään voittamalla tasaisen neljännen erän katkaisupelissä.

Viides erä ja ottelu ratkesi viimein, kun Kontinen ja Peers pystyivät murtoon erän 14. pelissä.

Vuosi sitten Kontinen putosi Wimbledonissa kroatialaisparinsa Marin Draganjan kanssa heti avauskierroksella. Hän oli ennen tätä yltänyt grand slam -turnauksissa parhaimmillaan toiselle kierrokselle.