Korhosella erinomainen startti PGA-mestaruuskilpailussa

Mikko Korhonen käynnisti mainiosti golfin PGA-mestaruuskilpailun Yhdysvaltain St. Louisissa. Kun osa kilpailijoista kiersi vielä avauskierrosta Suomen aikaa ennen puoltayötä, oli Korhonen jaetulla kymmenennellä sijalla.

Arvoturnausdebytantti Korhosen tulos on kaksi alle parin. Hän selvitti kierroksen 68 lyönnin turvin.

– Tähän voi olla tyytyväinen. Kyllähän se vähän jännitti aamulla. Heräsin itse asiassa jo neljältä, enkä saanut unta enää. Pari tuntia siinä sai pyöriä. Kun kentälle pääsi, niin helpotti kummasti, Korhonen kertoi tiedotteessa.

Kisaa johtaa tällä hetkellä isäntämaan Rickie Fowler tuloksella viisi alle parin.

– Veikkaan, että hitaat viheriöt muodostuivat ongelmaksi monille Amerikan pojille. He ovat tottuneet vähän nopeampiin, Korhonen summasi.

Turnauksen palkintoarvo 10,5 miljoonaa dollaria eli noin 9 miljoonaa euroa.