Lähteenmäki palasi voitokkaana kilpaladuille

Krista Lähteenmäki palasi sairastelujen jälkeen kilpaladuille ja hiihti voittoon Ilmajoella viiden kilometrin perinteisen kisassa.

Lähteenmäen voittoaika oli 14.38. Maajoukkuetoveri Riikka Sarasoja-Lilja hävisi hänelle neljä sekuntia, kolmanneksi hiihtäneeseen Sanna Heittolaan eroa tuli yli kaksi minuuttia.

- Ihan perustekemistä. Ei mitään erikoista, kilpailutauko vielä näkyy. En ole kuitenkaan huolissani tulevia MM-kisoja ajatellen, Lähteenmäki sanoi.

Lähteenmäki matkustaa keskiviikkona muun maajoukkueen tavoin Italiaan MM-viimeistelyleirille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.