Leijonien päävalmentaja Jalonen Ruotsi-voitosta: "Hyvältähän se tuntuu, kuuluu uralla ihan kärkipäähän"

Suomen MM-jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on ansioituneella urallaan maistanut monenlaista menestystä. Torstain 5–4-puolivälierävoitto Ruotsista kipuaa hänen vertailussaan saavutuksista korkealle.

–  Hyvältähän se tuntuu, kuuluu uralla ihan kärkipäähän. Kun katsoo, minkälaiset olivat joukkueet, ja kuinka meidän joukkue on kasvanut, tämä oli huikea suoritus, Jalonen sanaili Kosicen hiljentyneessä jäähallissa.

Voitonsiemen kylvettiin toukokuun alussa Tshekin Brnossa, jossa Leijonat kaatoi NHL-tähtiä mukaan saaneen Venäjän ja Tshekin ja piti Ruotsia ahtaalla hävittyään 1–2.

–  Uskoimme omiin kykyihimme, kun pelasimme EHT:llä niin hyvin kolmea parasta jengiä vastaan. Se antoi lisää uskoa. Tänään toteutimme unelmat, ja nyt lähdetään jahtaamaan vähän isompia, Jalonen viittasi lauantaiseen Venäjä-välierään.

Työnteko toi palkinnon

Suomi sai puolivälierässä palkinnon aktiivisesta pelitavastaan.

–  Pantiin kiekkoa heidän pakkiensa taakse, niin eivät päässeet hyökkäämään. Heillä oli varmaan pelkona, että häviävät. Oli vähän jäykkää heidän pelinsä, Jalonen arvioi Ruotsin joukkuetta.

– Toinen erä oli meiltä varmaan turnauksen paras, niin meidän erä kuin voi olla. Ruotsilla oli kaksi maalipaikkaa, ja se teki kaksi maalia.

Venäläis-kanadalainen päätuomaripari Roman Gofman-Brett Iverson ei Jaloselta kehuja saanut. Ruotsi selvisi ottelusta jäähyttä.

–  Ylivoima ei oikein toiminut, tehokkuus oli nolla prosenttia. Se jäi vähän kaivelemaan, Jalonen sanoi sarkastisesti.

–  Jos rehellisiä ollaan, ei tuomareita voi kehua. Katsottiin videolta, että kahden ensimmäisen erän aikana oli neljä selvää tilannetta, jossa Ruotsille olisi voinut puhaltaa jäähyn.

Manninen vaatimaton voittomaalistaan

Jääkiekon MM-turnaus Slovakiassa on ollut hyökkääjälupaus Kaapo Kakon juhlaa. Torstain puolivälierässä kirkkaissa valoissa Kosicen jäähallissa paistattelivat Kakon ketjukaverit.

Suomella on ollut jääkiekkoilussa Ruotsin-kaatajia 1960-luvulta Matti "Mölli" Keinosesta lähtien. MM-Kosicessa kerhoon liittyi 1+3 pistettä puolivälierässä tehnyt kakkosketjun keskushyökkääjä Sakari Manninen.

KHL:ssä Jokereista Salavat Julajev Ufaan siirtyvä Manninen kartutti MM-turnauksen pistesaldonsa lukemiin 2+8. Leijonien arvokisahistoriaan hänet vie 5–4-voittomaali.

–  Yritin vain ampua, ja meni sisään. Hyvä näin, Manninen kuvaili vaatimattomasti.

Hänen mielestään Suomi sai arvokkaan työvoiton.

– Jokainen kentällisemme teki oikeita asioita. Pääsääntöisesti pelasimme kiekkoa Ruotsin puolustajien selän taakse ja saimme sillä tavalla pitkiä hyökkäyksiä, Manninen kertoi ja kertasi Leijonien pelillisen perusperiaatteen.

–  On keskimääräistä helpompaa pelata kiekon kanssa kuin ilman kiekkoa. Pelin virtaus oli meille myönteinen.

Pesonen rakensi maskimuurin

Suomen taistelutahtoa ilmensi toisessa erässä Jani Hakanpään ampumaan 2–3-kavennusmaaliin pelottomasti maskin tehnyt Mannisen ketjun laitahyökkääjä Harri Pesonen.

–  Ajattelin, että jos ehtisin liikkumaan siihen eteen, se voisi helpottaa (maalintekoa). On teroitettu, että maskia pitää saada aikaan, Ruotsin maalivahti Henrik Lundqvistin näkökentän hypyllään pimentänyt Pesonen muisteli.