Lewis Alelle vuoden ensimmäinen täysosuma UET-katsastuksessa

UET-katsastus -lähtö oli Mika Forssin ohjastaman Lewis Alen heiniä Vermossa, kun nelivuotias pääsi hallitsemaan lähtöä kärkipaikalle.

Tuomas Korvenojan suojatti Lewis Ale voitti viime syksynä ikäluokan pääkilpailu Kriteriumin, mutta tänä vuonna loistokkuus oli puuttunut nelivuotiaaksi varttuneen orin otteista, eikä ykkössijoja tullut.

Keskiviikkona Vermossa Lewis Ale pääsi heti kiihdytyksessä keulapaikalle, jossa sai tehdä täysin mieleisensä juoksun. Nelivuotias piti lopussa varmaan mutta niukkaan voittoon, eikä ohjastaja Forss käyttänyt oljenkorsia.

–  Kyllähän näissä juoksijahevosia on, mutten kääntänyt keppiä ja molemmat narut jäivät vetämättä, joten tosi paljon jäi varaa, Forss näki.

UET Grand Prix on nelivuotiaiden lämminveristen syksyn suurin kansainvälinen kilpailu. UET GP:n karsinnat ajetaan syyskuun lopulla Tukholmassa ja Pariisissa. Finaali kisataan Vermossa 12. päivä lokakuuta 200  000 euron ykköspalkinnolla.

Kokenut kehäkettu suuryllätyksen arkkitehtina

Kari Rosimon ohjastaman All Ready Matchin voiton puolesta rahansa likoon lyöneet saivat aihetta juhlaan, kun 83-kertoiminen jymy-yllättäjä ylsi lähtönsä parhaaksi.

Rosimo tarjosi Harri Koivusen valmentamalle All Ready Matchille edullisen suojajuoksun sisäradalla, jonka päätteeksi 7-vuotias kuittasi ohi keulassa hääränneen Mark Moren.

Rosimo,66, ei itsekään osannut odottaa kirkkainta mitalisijaa ennen lähtöä.

–  Hevonen pruuvasi ihan hyvin, mutta sen perusteella odottelin rahasijaa. Tosi terävä kiri oli hevoselta.”

Odotettu ei ollut myöskään Ari Moilasen ohjastaman Tohtorin voitto 2600 metrin kisassa. Moilanen ajoi toisenkin täysosuman, kun amatöörivalmentajien lähdössä Riikka Eskonniemen valmentama Fuscus H.L. ylsi parhaaksi.

Stonecapes Rainin ja Bismarck Comeryn voitot täydensivät Toto64-kierroksen. Täysosumalla lunasti 8919,33 euroa, viidellä oikein sai 33,63 euroa, neljällä 2,17 e.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.