Luke Sellars jatkaa Jokipojissa

Jääkiekon Mestiksessä kaukalossa jyräävä Joensuun Jokipojat joutui eilen kovan paikan eteen. Joukkueen kanadalaista puolustajaa Luke Sellarsia, 27, epäillään 1,7 promillen rattijuopumuksesta. Asia on parhaillaan poliisitutkinnassa.

Jokipoikien seurajohto keskusteli tiistaina tapahtuneesta Sellarsin kanssa.

- Tämä on äärimmäisen ikävä tapaus niin seuralle kuin pelaajallekin. Kysymyksessä on vakava liikennerikkomus, joka on jyrkästi seuran arvoja vastaan, Jokipoikien toimitusjohtaja Aki Lindroos viestitti seuran tiedotteessa.

Lindroos sanoi, että tapauksesta lankeaa pelaajalle seuran puolelta merkittävät sanktiot. Seura on ollut tiistain aikana yhteydessä myös osaan yhteistyökumppaneistaan. Sellarsin käytös tuomittiin, mutta Lindroosin mukaan tukijat pysyvät Jokipoikien takana.

- Jokipoikien periaatteiden mukaan olisi vastuutonta jättää pelaaja tällaisessa tapauksessa oman onnensa nojaan.

Jokipoikien pelaajilla ei ole mitään esteitä Sellarsin jatkamiselle joukkueessa. Tyräleikkauksesta toipuneen puolustajan mahdollisesta pelaamisesta seura päättää myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.