Maailmanmestaruus painoi Jukka Jalosen valintavaa'assa – "Tänne huippupelaajat haluavat tulla"

Viime kevään maailmanmestaruus painoi valintavaa'assa odotetusti paljon, kun Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue kauden ensimmäiseen EM-turnaukseen julkistettiin maanantaina. Marraskuun Helsingin kotiturnaukseen kelpuutettiin peräti 14 MM-kultajoukkueen pelaajaa.

Toukokuun lopulla Slovakiassa Suomen kolmatta MM-kultaa juhlineesta joukkueesta on maalivahti Jussi Olkinuoran lisäksi mukana kolme puolustajaa ja kymmenen hyökkääjää.

Automaatio maailmanmestarien valinta marraskuun turnaukseen ei päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan ollut.

–  MM-pelaajat eivät ennen kisoja olleet kovia nimiä, ja nyt he ovat kovia nimiä. Mutta ei se ihan niin mene. Näytöt pitää antaa aina uudestaan, Jalonen kertoi.

Puljujärven uusi yritys

Kotimaan liigasta maajoukkueessa on mukana kymmenen pelaajaa, Kärppien vuoden 2016 nuorten maailmanmestarin Jesse Puljujärven lisäksi muun muassa Liigan kaksi parasta suomalaispistemiestä eli Tapparan Kristian Kuusela ja Kärppien Juho Lammikko.

Puljujärvi yritteli kolme kautta NHL-uraa vaatimattomalla menestyksellä, kunnes palasi elokuun lopussa Kärppiin. Suurlupaus on onnistunut hyvin ja pelasi peräkkäin seitsemän peliä, joissa teki vähintään yhden maalin.

–  Jesse palasi Kärppiin virtaa täynnä. Rohkea ratkaisu, että hän uskalsi tulla takaisin, Jalonen kehui.

Nuorten 2016 MM-kultajoukkueen kaksi muuta hyökkääjäsankaria Patrik Laine ja Sebastian Aho ovat sementoineet NHL-uransa. Nuoret Leijonat kohta neljä vuotta sitten maailmanmestaruuteen luotsanneen Jalosen mukaan Puljujärvellä ei ole kiire.

–  Hän ehtii vielä NHL:ään. Ikää on 21, kun esimerkiksi Teemu Selänne aloitti NHL-uransa 22-vuotiaana, Jalonen vertasi.

Kultakippari Anttila mukana

KHL-pelaajia Suomen maajoukkueessa on 11. KHL-miehistä neljä on Jokereista, yhtenä heistä MM-kapteeni ja -sankari Marko Anttila. Sveitsin liigasta on neljä pelaajaa ja Ruotsin SHL:stä kaksi, Luulajan Arttu Ilomäki ja Juhani Tyrväinen.

Slovakian MM-turnauksessa Suomen kansallissankariksi noussut Anttila avasi KHL:n Jokereissa syyskauden maalitilinsä vasta hiljattain, mutta nihkeähkö alku ei sulkenut Leijona-kapteenilta valintaporttia.

–  Valitsimme myös pelaajia, joilta alkukausi ei tehopisteiden valossa ole mennyt kauhean hyvin, perusteli maajoukkueen GM Jere Lehtinen, joka tietää Anttilan ja kumppanien työmoraalin Leijonissa rikkumattomaksi.

Maajoukkue-ensikertalaisia miehistössä on kaksi, HPK:n puolustaja Petteri Nikkilä ja Kärppien saman pelipaikan taitaja Mikko Niemelä.

Suomi kohtaa EHT-kotiturnauksessaan Venäjän 7. marraskuuta, Tshekin 9. marraskuuta ja Ruotsin 10. marraskuuta.

Suomi-kiekon näyteikkuna

Maajoukkueen johtoryhmä on tarkkaillut syyskaudella lähinnä yksinomaan Euroopassa pelaavia suomalaiskiekkoilijoita. NHL pääsee luupin alle vuodenvaihteen jälkeen.

–  Kotimainen Liiga on ollut pääseurannan kohde. KHL on tärkeä, siellä pelaa paljon suomalaisia. Sveitsissä käytiin lokakuun alussa. Hyvin ovat Suomi-pojat haarukassa, Jalonen kehui.

EHT-kiertueen avaava Helsingin-turnaus on tärkeä suomalaisen jääkiekkoilun näyteikkuna. Viime kevään maailmanmestarit ovat siksi myös markkinointimielessä maajoukkueeseen turvallinen valinta.

–  Tämä on turnaus, johon meidän huippupelaajamme haluavat tulla. Siksi tänne valitaan paras mahdollinen joukkue – jo fanien takia, Jalonen perusteli.

MM-turnausta pelataan 2022 myös Helsingissä

Suomessa pelattavan vuoden 2022 jääkiekon miesten MM-turnauksen toinen kisapaikka on Helsingin areena, ilmoitti Jääkiekkoliitto tänään. Kisojen pääpaikaksi on jo aiemmin vahvistettu Tampere ja sen syksyllä 2021 valmistuva suurhalli.

Helsingissä pelataan 2022 keväällä MM-kisojen toinen alkusarjan lohko ja kaksi puolivälierää. Helsingissä on pelattu miesten MM-kiekkoa kahdeksan kertaa, ja areenalla on aiemmin pelattu 1997, 2003, 2012 ja 2013.

Tampereella pelataan kisojen toinen alkulohko, kaksi puolivälierää sekä ratkaisupelit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.