Markkanen jälleen tehoton – valmentajien ulosajo hämmästytti

Chicago Bullsin suomalaistähti Lauri Markkasen vaikea jakso koripallon NBA:ssa jatkui lauantain vastaisen yön kierroksella. Suomalainen heitti vain kymmenen pistettä, kun Bulls hävisi Los Angeles Clippersille 121–128.

Ottelussa huomion varasti kolmannen jakson tilanne, kun Bullsin päävalmentaja Jim Boylen ja Clippersin päävalmentaja Doc Rivers passitettiin katsomoon. Valmentajat päätyivät sanaharkkaan, kun Boylen kommentoi vastustajan rikkeitä.

–  Kerroimme valmentajille, että nyt suunsoitto riittää. He jatkoivat yhä, tuomari Jason Phillips kommentoi ESPN:n mukaan.

Varsinkaan Rivers ei sulattanut aluksi tuomiota, mutta naureskeli tapaukselle pelin jälkeen. Hän ei muistanut uraltaan tapausta, että kummankin joukkueen valmentajat käsketään ulos samaan aikaan.

–  En ole koskaan nähnyt tällaista. Mutta olen ollut näissä kuvioissa jonkin aikaa, ja minun tarvitsikin kokeilla jotain uutta, Rivers vitsaili.

Rivers kertoili katsoneensa neljättä jaksoa ja naukkailleensa samalla viiniä.

–  Tuntui ihan hyvälle. Opus (yksi viineistä) oli ilmiömäistä samaan aikaan, kun katsoin neljättä jaksoa, Rivers hauskuutti toimittajia.

Virheet puhuttivat

Boylen peräänkuulutti vielä ottelun jälkeen vastustajan pelitapaa.

–  Yksi pelaajistamme loukkaantui ottelun avauspuoliskolla. Sanoin tästä ennen toisen puoliajan alkamista otteluvirkailijoille. Mielestäni se tilanne oli hyökkäysalueen virhe, ja tuomareilta se meni ohi, Boylen sanoi.

Ottelu sähköistyi uudelleen kolmannella jaksolla, kun Boylen puuttui jälleen vastustajan pelitapaan. Tuomari ajoi lopulta valmentajat ulos. Tuossa vaiheessa peli oli Clippersille 91–76. Clippersin tehokkaimmat olivat Danilo Gallinari (27 pistettä) ja Montrezl Harrell (26). Bullsin Zach LaVine upotti 31 pistettä.

Vajaat 28 minuuttia pelannut Markkanen pääsi kokeilemaan pelitilanneheittoa vain kahdeksan kertaa ja upotti näistä kolme. Heitoista kaksi upposi kolmen pisteen viivan takaa. Kaksi pistettä kertyi vapaaheittoviivalta. Suomalainen voitti kahdeksan levypalloa ja antoi yhden koriin johtaneen syötön.