Neziri vei aitajuoksun SM-kullan, Hurske hylättiin finaalista

Naisten 60 metrin pika-aitojen mestaruustaistelun odotettiin kruunaavan viikonlopun yleisurheilun SM-hallikilpailut sunnuntaina Tampereella, mutta huipennus lässähti ennen finaalistarttia.

Kisaan tuli draamaa, kun Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske hylättiin kotiyleisönsä edessä vilppilähdön vuoksi.

–  Tuntui, että lähdin ihan paukusta, mutta ilmeisesti sitten en. Ajattelin, että kerrankin sain hyvän lähdön. Fiilis ennen kisaa oli tosi hyvä, pettymyksen kyyneliä pyyhkinyt Hurske sanoi.

Hallikautensa jo päättänyt Annimari Korte ei ollut kisassa mukana, joten Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Nooralotta Neziri paineli lopulta helppoon mestaruuteen ajalla 8,07.

–  Toivoin kovasti, ettei Reetta joudu lähtemään pois. Huipputulos olisi vaatinut tasaisen kilpakumppanin, ketään muuta aliarvioimatta, Neziri kommentoi.

Vuosi sitten SM-hallikisoissa Kuopiossa Neziri ja Hurske juoksivat molemmat SE-ajan 7,97, ja maalikameraa tarkasteltiin pitkään ennen kuin kulta annettiin Nezirille.

Neziri matkusti Tampereelle suoraan Berliinistä, jossa hän juoksi perjantaina huippuajan 7,99.

–  Matkustaminenkin varmaan vähän verotti nyt, mutta Berliinin kisa antoi tärkeää itseluottamusta, ja sinne kannatti ehdottomasti lähteä, hän makusteli.

Hopeaa naisten pika-aidoista nappasi Tampereen Pyrinnön Lotta Harala ja pronssin otti Kenttäurheilijoiden Julia Enarvi.

Lehikoinen juoksi SE:n

Pidemmällä aitamatkalla eli 300 metrillä Helsingin IFK:n Viivi Lehikoinen juoksi mestariksi sisäratojen Suomen ennätysajalla 40,97. Aiempi ennätys oli Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halosen vuosi sitten Kuopion SM-halleissa juoksema 40,99.

Lehikoinen kohensi Tampereella ennätystään 0,18 sekuntia.

–  Tiesin, että kunto on hyvä. Siksi uskalsin lähteä suhteellisen terävästi. Oli rento päivä ja mieli oikeassa tilassa, Lehikoinen sanoi Urheiluliiton nettisivuilla.

Liedon Parman Tuomas Lehtonen voitti miesten 300 metrin aidat ennätyksellään 36,08, jolla hän kipusi kotimaan kaikkien aikojen hallitilastossa kuudenneksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.