Orpana pelasi tenniksen tuplamestariksi, Virtanen ensi kertaa ykkönen miesten kaksinpelissä

Smash-Kotkan Oona Orpana pääsee tenniksen tuplamestarina joululomalle ja tammikuun alussa Tunisiassa jatkuvaan ammattilaisen arkeen. Orpana voitti sisäkenttien SM-kilpailuissa Turussa naisten kaksin- ja nelinpelin. Kaksinpelin loppuottelussa hän kukisti ÅLK:n Liisa Vehviläisen 6–2, 6–0.

Nelinpelissä Orpanan voittoisa pari oli seurakaveri Venla Ahti.

Miesten kaksinpelissä HVS:n Otto Virtanen ja Masi Sarpola ratkaisivat mestaruuden, ja Virtanen juhli ensimmäistä SM-kultaansa erin 6–3, 6–2.

–  Minulla on ollut alkuvuodesta loukkaantumisia ja loppuvuodesta loukkaantumisia, joten en tiedä, voiko tätä kaudeksi oikein edes kutsua. Toivottavasti pääsen ensi vuoden pelaamaan terveenä alusta loppuun, Virtanen kommentoi.

Sarpola voitti nelinpelin yhdessä Harri Heliövaaran kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.