Pekka Vähäsöyrinki sanoo IS:lle epäonnistuneensa – ei jatka Kerttu Niskasen valmentajana

Hiihtäjä Kerttu Niskasen valmentaja ja takavuosina Suomen Hiihtoliiton päävalmentajanakin toiminut Pekka Vähäsöyrinki ruoskii omaa toimintaansa kovin sanoin Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Minä olen yksin vastuussa Kertun romahduksesta viime kaudella. Eikä minulla ole mitään puolusteltavaa, enkä halua hakea selityksiä, hän tiivistää.

Vähäsöyrinki kertookin Ilta-Sanomille, että hän aikoo luopua Niskasen valmentamisesta. Vastedes Niskasen henkilökohtaisena valmentajana toimii Juho Mikkonen, hänen elämänkumppaninsa.

Vähäsöyrinki valmensi Niskasta  Pyeongchangin olympialaisiin (2018) ja Seefeldin MM-kisoihin. Olympialaisissa Niskanen sijoittui 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa kuudenneksi, yhdistelmäkilpailussa  hän oli 16:s ja perinteisen hiihtotavan sprintissä 23:s.  Lisäksi hän oli mukana Suomen neljänneksi sijoittuneessa viestijoukkueessa. Seefeldin MM-kilpailuissa viime talvena Niskanen sairasteli ja jätti pariviestin väliin. 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa hän oli 22:s.

Vähäsöyrinki sanoo, että vuosi sitten kesällä Niskasen tehoharjoittelua nostettiin paljon, mutta urheilija alipalautui ja ajautui ylirasitustilaan.

– Meillä oli kaksi yritystä, ja molemmat epäonnistuivat. Huomasin, että minulla on valmentajana osaamisvaje. En kuitenkaan ole yksin. Seefeldin pyllähdys osoitti, että koko suomalaisessa hiihtovalmennuksessa on kollektiivisesti selkeä osaamisvaje suorituskyvyn kestävyydessä, Vähäsöyrinki sanoo.

Vähäsöyrinki kuitenkin uskoo, että Kerttu Niskasella on urheilijana edessään valoisa tulevaisuus ja tämä voittaa vielä jotain suurta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.