Hiihtokuningattaren suvun juuret ovat vahvasti Suomessa

Hiihto on ollut aina tuttu juttu maailmanmestaruuden Falunin naisten vapaan hiihtotavan kympin kisassa voittaneen Charlotte Kallan suvussa.

Menestystarinan juuret ovat osin savolaiset, sillä vapaan kympin ylivoimaisen mestarin läheinen isoäiti Aino Koivuniemi on kotoisin Ylä-Savon Kiuruvedeltä.

Aino-mummo on syntyjään Herukkamäen Verkkulin talon Huttusia. Olga ja Roope Huttusen tyttäriä.

Aino Huttunen muutti Pohjois-Ruotsiin 16-vuotiaana. Charlotte Kallan äiti Lena on peräisin Aino Huttusen ensimmäisestä avioliitosta Väinö Martikkalan kanssa.

Aino-mummo oli aikanaan itsekin innokas ja hyvä hiihtäjä. Hän kokeili myös naisille hieman oudompaa mäkihyppyä.

Myös kultanaisen toisen puolen isovanhemmista löytyy suomalaista sukujuurta, sillä isoäiti on Kolarin Sieppijärveltä.

Charlotte Kalla itse ei puhu juurikaan suomea tai meän kieltä, vaikka hänellä on vahvat suomalaisjuuret ja hän on asunut lapsuutena Tornionjokivarressa.

Hiihtosankaritar on syntynyt Ruotsissa Pajalan kunnassa, jossa puhutaan hyvin yleisesti meän kieltä.

Meän kieli (meidän kieli) on Ruotsin Norbottenin läänissä asuvien länsipohjalaisten kielimuoto, jota voidaan pitää joko erillisenä itämerensuomalaisena kielenä tai yhtenä suomen kielen peräpohjalaisista murteista.

Kallan isä Per-Erik Kalla ja äiti Lena puhuvat erinomaisesti suomea.

”Vittulajängästään” tunnetuksi tullut Pajalan keskustaajama sijaitsee 25 kilometrin päässä Charlotte Kallan pienestä kotikylästä.

Pajalasta kotoisin olevan Mikael Niemen kirja "Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä" nousi suureksi hitiksi 2000-luvun alussa ja romaanin perustalta tehtiin myös elokuva.

Kalla harrasti nuorena myös koripalloa. Hän kävi pelaamassa pari kertaa viikossa. Väylänvarren perinnelaji hiihto vei kuitenkin voiton, koska nuori lahjakas urheilija halusi olla ulkoilmassa.

Lopullisen askeleen kohti huippu-urheilua Kalla otti käymällä Jällivaaran hiihtolukion.

Ensimmäisen huippusaavutuksensa Kalla hankki jo 20-vuotiaana voittamalla Tour de Skin.

Hiihtäjätähden ensimmäisen suuren saavutuksen eli vuodenvaihteen 2007–08 Tour de Skin voiton jälkeen Kallan kotipaikkakunnan Pajalan kunnanneuvos Bengt Niska hehkutti ylpeänä nuoren urheilijan saavutusta ja antoi suomalaisillekin luvan omia osan voitosta.

– Suomalaiset voivat totta kai olla yhtä ylpeitä hänestä kuin mekin rajan tällä puolen. Meillä on täällä paljon yhteistä: meän rautatie, meän lentokenttä, meän kaivokset, meän kieli ja nyt meän Kalla. Eikö ole aikamoinen kombinaatio, Niska hehkutti vuonna 2008.

– Meän maassa raja on vain veteen piirretty viiva, ei sen enempää, Niska perusteli.

Pajala sijaitsee Ruotsin puolella suunnilleen samalla korkeudella kuin Kolari Tornionjoen Suomen puolella.

Napapiirin pohjoispuolelta huipulle nousseet hiihtäjät ovat harvassa. Kallan lisäksi pohjoisen napapiirin yläpuolisista urheilijoista tähtikaartiin maastohiihdossa ovat nousseet Eero Mäntyranta, Vegard Ulvang ja Erik Larsson sekä Suomen viestijoukkueessa 1976 kultaa lykkinyt "Ylläksen ahma" Pertti Teurajärvi.

Suuri suomalainen hiihtosankari Mäntyranta oli kotoisin Pellosta, joka on alle sadan kilometrin päässä Kallan kotikylästä Tärendöstä.

– Maastohiihdolla ei ollut suurta suosiota kotikyläni nuorten keskuudessa, mutta isoisäni sai minut houkutelluksi 7-vuotiaana IFK Tärendön hiihtoharjoituksiin ja siitä lähtien olen ollut lajin pauloissa. Isäni oli ensimmäinen valmentajani, Kalla kertoi joulun alla 2007.

Ympärivuotisen treenaamisen Kalla aloitti 15-vuotiaana.

Ruotsin hiihtohistoria tuntee toisenkin suomalaistaustaisen sankarittaren. Toini Gustafsson-Rönnlund (o.s. Karvonen) syntyi Kainuun Suomussalmella, josta hänet lähetettiin sodan ajaksi Ruotsiin. Hän kävi sodan loputtua pikaisesti kotiseudullaan, mutta asettui kuitenkin Ruotsiin ja voitti läntisen naapurimme edustajana vuoden 1968 Ranskan Grenoblen olympialaisissa molemmat henkilökohtaiset matkat ja lisäksi viestin hopeaa.

Profiili: Marina Charlotte Kalla

Syntynyt: 22.7. 1987 Tärendössä.

Asuu Sundsvallissa.

Seura: Piteå Elit.

Ensimmäinen seura: IFK Tärendö.

Valmentaja: Magnus Ingesson.

Tärkeät asiat: perhe, ystävät, kahvi ja ajan viettäminen ulkona.

Motto: "Elän unelmaani, kun minulla on etuoikeus käyttää aikani täysin hiihdon ehdoilla."

Saavutukset:

Olympialaiset: viestikulta ja henkilökohtainen kulta. Hopeaa parisprintistä ja kahdesta henkilökohtaisesta kilpailusta.

MM-kilpailut: parisprintin kulta ja henkilökohtainen kulta. Hopeaa parisprintistä ja kahdesta viestistä. Viestipronssi ja henkilökohtainen pronssi.

Vuoden naisurheilija Ruotsissa 2010 ja 2014. Jerring-palkinto (yleisön äänestys vuoden parhaaksi) vuonna 2008.

Yläsavolainen mummo oli hyvä hiihtäjä