Porissa muistettiin patasydän Olli Lindholmia

Porissa hiljennyttiin ennen illan Liiga-ottelua. Ässät kunnioitti Yö-yhtyeen solistia Olli Lindholmia hiljaisella hetkellä. Lisäksi Ässät pelasi ottelussa mustilla pelipaidoilla. Lindholm kuoli maanantain ja tiistain välisenä yönä saatuaan sairauskohtauksen.

Lindholm tuli jääkiekkopiireissä tunnetuksi intohimoisena Ässien kannattajana. Porilaislähtöisen Lindholmin rinnassa sykki aina suuri patasydän, vaikka muusikko asui pitkään Tampereella. Lindholm oli Porin torijuhlan pääesiintyjä, kun Ässät voitti Suomen mestaruuden keväällä 2013. Lisäksi hän esitti usein Maamme-laulun Ässien kotiotteluissa.

Moni sarjajumbona olevan Ässien kotiotteluista on alkanut Olli Lindholmin Maamme-laululla.

Ässät pystyi pelissä isoon yllätykseen. Joukkue nousi päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin ja voitti kamppailun Niklas Appelgrenin osumalla jatkoajalla lukemin 4–3 (1–1, 0–1, 2–1, 1–0).

–  Yö-yhtyeen musiikkia kuuntelin itsekin, ja kun pelin alussa katsoin mediakuutiolle, ajatukset kieltämättä harhailivat, kaksi maalia tehnyt puolustaja Jyri Marttinen kertoi.

Hänen mielestään Ässät paransi koko ajan loppua kohden.

–  Ensimmäinen erä ei ihan lähtenyt ja toisessa puolustettiin sitkeästi. Kolmannessa erässä karvasimme aktiivisemmin ja se tuotti tulosta, Marttinen mietti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juha Tapio ottaa Olli Lindholmin paikan Iskelmä Gaalassa – esittää Yölle tekemänsä hitin

Tähtivalmentajansa kanssa ystävystynyt The Voice of Finland -menestyjä: "Vaikka Olli oli iso artisti, hän kohteli kaikkia tasavertaisesti"

Arkistosta: Suomen kuuluisin taksikuski sooloilee

Arkistosta: Yö houkuttaa yhä