Puijo Areena on etenkin matkailuhanke

Puijo Areenan yrittäjä Antti Pakkala hehkuttaa Puijon olevan loistava paikka yksityiselle liikuntapaikkahankkeelle, jonka uutta aaltoa Pakkala ensimmäisenä edustaa Kuopiossa.

– Niitä ei paljon Suomessa ole, yleensä rakentaminen on kunnan kontolla. Loimme Kuopion kaupungin kanssa aivan uuden tavan toimia, jossa liikuntahanke on yksityinen elinkeinohanke.

Sekin ettei Puijoa ole paljon kehitetty, on Pakkalasta etu.

– Pääsemme suunnittelemaan uutta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Pakkala korostaa, että Puijo Areena on etenkin matkailuhanke.

– Liikuntamatkailu on yksi nopeimmin kasvavia lajeja. Tämä on myös valtakunnallisesti erittäin tärkeä hanke, jossa lajiliitot ovat merkittävässä osassa. Lentopallon Power cup on tulossa Kuopioon 2018, mutta myös Voimistelupäivien järjestämisestä Kuopiossa 2019 keskustellaan jo.

Pakkala on Puijo Areenan liittyen keskustellut myös Suomen olympiakomitean kanssa olosuhdetyöstä.

– Edellinen puheenjohtaja Risto Nieminen kävi tapaamassa Kuopion kaupunginjohtoa Puijolla toukokuussa. Keskustelimme tuolloin kansainvälisestä ulottuvuudesta.

Siitä on vasta vuosi, kun idea Puijo Areenasta kohtasi Pakkalan.

– Kuopion Reippaan Voimistelijoiden puheenjohtajan Merja Naamangan kautta tutustuin Antti Kivelään, joka on seurafoorumin puheenjohtaja. Heillä oli samanlaiset tarpeet ja visiot hallista. Sitten keskustelinkin jo vt. elinkeinojohtaja Unto Juutisen kanssa mahdollisuuksista.

– Muut Puijon urheilulaakson suunnitelmat odottavat, että monitoimihalli lähtisi liikkeelle. Se vauhdittaa muita kuten sittemmin julkistettua hotellihanketta.

Puijo Areenan rahoituskuviossa mennään julkinen rahoitus edellä.

– Kun sen osuus selviää, nähdään mikä on omarahoituksen ja pankkilainojen osuus.

Elinkeinoelämän tukea Pakkala hakee Puijo Areena official partner -verkoston kautta. Myös hallin nimi kaupallistetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kolmannen polven stadilainen tulee monitoimihallin yrittäjäksi Kuopioon