Ruuskanen uransa jatkosta: "Syksyllä teen lopulliset ratkaisut"

Keihäänheiton olympiahopeamitalisti Antti Ruuskanen otti haikein mielin, mutta tyynesti vastaan päätöksen Tokion kesäolympialaisten siirtymisestä vuodella eteenpäin.

Keihäänheiton Lontoon olympiahopeamitalisti kommentoi tuntojaan Facebookissa.

– Hieno homma, että päätös kisojen siirtämisestä tuli jo tuossa vaiheessa, eikä leikitä ihmisten terveydellä.

Pielavedellä asuva Ruuskanen asetti Tokion tavoitteekseen Rion 2016 kisojen jälkeen. Vuosien aikana hän on laittanut leikkaushoidoilla kuntoon niin olkapään kuin tukijalan polven.

Pielavetisen toiveissa on päästä kilpailemaan tulevana kesänä.

– Saisin hyvän tuloksen ja mies olisi terveenä. Syksyllä teen lopulliset ratkaisut, millä tavoin lähden jatkamaan siitä eteenpäin.

Koronaviruspandemia on myllännyt Ruuskasen harjoittelun uusiksi, kun tutut treenipaikat on laitettu kiinni.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Urheilu

Serie A jännittää Italian hallituksen päätöstä

NHL jatkaa kauttaan suoraan 24 joukkueen pudotuspeleillä – ajankohdasta ei vielä tietoa

Bayern repi Kimmichin maalilla jo seitsemän pisteen kaulan Dortmundiin – teinisensaatio Haaland nilkutti kentältä

Korisliigan parhaaksi äänestetty Kantonen siirtyy Ranskan kakkosliigaan

SiiPen ja PuPen edustusjoukkueiden otteluohjelmat on nyt julkaistu

Jalkapallon Helsinki Cup toteutuu koronapandemian ehdoilla – "Haluamme palata varovasti kohti normaalia"

Pohkeensa loukannut Ibrahimovic säästyi akillesvammalta

Bournemouthin maalivahti Aaron Ramsdale kuvaa oireetonta koronatartuntaansa pelottavaksi – "Olen vältellyt ihmiskontakteja"

Liverpoolin peli ja Cheltenhamin ratsastustapahtuma levittivät virusta – tutkijan mukaan maaliskuun urheilutapahtumat kasvattivat tartunnat moninkertaisiksi

Arvi Savolaisen korona-arki menee punttien parissa – "Painija kaipaa painimista"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.