Sopupeliä yrittänyt suljettiin tenniksen kilpakentiltä

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS on vahvistanut serbialaisen tennispelaajan David Savicin elinikäisen kilpailukiellon ottelutulosten järjestämisestä.

CAS katsoi, että Savic pyysi muita pelaajia sopimaan kanssaan otteluiden tuloksista. Se piti voimassa tenniksen korruptionvastaisen toimielimen TIU:n pelaajalle määräämän elinikäisen kilpailukiellon.

CAS katsoi kuitenkin, ettei Savicin tarvitse maksaa TIU:n määräämää noin 80 000 euron sakkoa.

Savic on kiistänyt syytteet. Hänen mukaan "eräs nykyinen huippupelaaja", jota hän ei nimennyt, lavasti hänet syylliseksi. "Huippupelaaja" kertoi TIU:lle Savicin tarjonneen rahapalkkiota ottelutuloksen sopimisesta.

Parhaimmillaan Savic oli ATP-rankinglistalla sijalla 363 vuonna 2009.

Savic, 26, on tennishistorian toinen pelaaja, joka on saanut elinikäisen kilpailukiellon tulosvilpistä. Itävallan Daniel Köllerer jäi kiinni samasta rikkeestä viime vuoden toukokuussa.