Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"

Suomen MM-rallin 70-vuotisjuhlakilpailu siirtyy vuoteen 2021. Rallin järjestäjä AKK Sports vahvisti keskiviikkona, että elokuun alkuun suunniteltu tapahtuma siirtyy ensi vuoteen. STT kertoi jo tiistaina, että rallin siirtäminen ei ollut mahdollista.

–  Ainoa vaihtoehto on ajaa kisa alkuperäisinä ajopäivinä. Ensi syksy, vaikkapa lokakuu ei tule kyseeseen, rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen sanoi tiistaina.

Vaikka Suomessa koronaviruspandemian tilanne on kääntynyt parempaan suuntaan, tilanteen kehittymisen ennustamattomuus jätti kilpailun järjestämiseksi liikaa epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten mahdollinen jatkuminen ja ulkomaalaisten kilpailijoiden ja tallien matkustaminen Suomeen turvallisesti jäivät liian avoimiksi kysymyksiksi.

AKK:n tiedotteen mukaan nykytilanteessa MM-rallin järjestelyiden vaatimia panostuksia ei olisi ollut taloudellisten riskien kasvaessa perusteltua jatkaa.

–  Vaikka rallin peruuntumiseen oli pitkin kevättä osattu jo valmistautuakin, on toki selvää, että päätös oli monella tapaa vaikea. Haluamme peruutuksella osoittaa vastuullisuutta aivan kaikkia sidosryhmiämme sekä koko yhteiskuntaa kohtaan. Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla, paalutti rallin promoottori Jani Backman tiedotteessa.

Suomen MM-ralli, entinen Jyväskylän suurajot, olisi ajettu elokuussa juhlavasti 70. kerran. Tapahtuman siirtyminen ensi vuoteen kirpaisee tiettävästi taloudellisesti kovaa.

–  Tapahtuma jättää vuosittain Jyväskylän seudulle 14–15 miljoonaa euroa. Summalla on verotuloineen iso taloudellinen vaikutus alueellisesti ja laajemminkin, Tarkiainen kommentoi STT:lle tiistaina.

Vuoden 2021 Suomen MM-rallin ajankohta vahvistetaan myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.