Urheiluministeri Sampo Terho vaatii nollatoleranssia seksuaaliseen häirintään urheilussa

Urheiluministeri Sampo Terho (sin.) peräänkuuluttaa nollatoleranssia urheilussa tapahtuvalle seksuaaliselle häirinnälle.

Terho otti kantaa suomalaisten naisurheilijoiden kokemaan vakavaan seksuaaliseen häirintään korkeakouluopiskelijoiden EM-kisoissa Portugalissa.

– Urheilussa täytyy olla nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään ja epäasialliseen käytökseen. Jos tällaista toimintaa havaitaan, on siihen puututtava nopeasti ja määrätietoisesti. Jokaisella on oikeus urheilla ilman pelkoa tai ahdistusta, Terho sanoo Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto kertoi tiistaina, että suomalaisia naisurheilijoita häirittiin kisoissa seksuaalisesti jatkuvasti. Pahimmillaan kyse oli raiskauksen yrityksestä. OLL:n mukaan Portugalin poliisi ja Opiskelijaliikunnan eurooppalainen kattojärjestö EUSA suhtautuivat asiaan vähätellen ja häirintä loppui vasta, kun OLL siirsi urheilijat kisamajoituksesta hotelliin. Keskiviikkona EUSA ilmoitti kuitenkin, että Portugalin viranomaiset aloittavat uudelleen tutkinnan epäillystä seksuaalisesta häirinnästä.

Vaiettu aihe

Terhon mukaan seksuaalisesta häirinnästä on vaiettu urheilun parissa, eikä häirinnän laajuutta Suomessa tunneta.

– Yhdenkään urheilijan ura ei saa päättyä siksi, että he kokevat olonsa epämiellyttäväksi tai turvattomaksi. Häirinnästä kertomisen kynnys on saatava matalammaksi, Terho vaatii.

Terhon mukaan ministeriö on ryhtynyt moniin erilaisiin toimiin häirintään puuttumiseksi. Yhtenä esimerkkinä ministeriö on ilmoittanut tukevansa Väestöliiton Et ole yksin -palvelua, jossa urheilua harrastavat voivat ottaa puhelimitse tai chatissa yhteyttä ja kertoa häirinnästä tai epäasiallisesta käytöksestä.

– Muutoksen aikaansaamiseksi on myös äärimmäisen tärkeää, että asiasta keskustellaan. Vaatii rohkeutta kertoa tapahtuneista väärinkäytöksistä, Terho sanoo.