West Ham kaatoi yllättäen Tottenhamin –  "Stressi ja uupumus saapuivat"

Tottenham elää kautensa tärkeimpiä hetkiä – ja pelaajat kärsivät päävalmentaja Mauricio Pochettinon mukaan väsymyksestä. Lauantaina Tottenham hävisi yllättäen jalkapallon Englannin Valioliigassa kotipelinsä West Hamille 0–1.

Tappio oli Tottenhamille ensimmäinen seuran uudella stadionilla, jonne lontoolaisryhmä siirtyi huhtikuun alussa.

–  Stressi ja uupumus saapuivat. Taistelemme oloissa, jotka eivät ole parhaat mahdolliset, Pochettino sanoi BBC:lle.

Päävalmentaja viittasi kommentillaan luultavasti Tottenhamin otteluruuhkaan. Joukkue on yhä mukana myös Mestarien liigassa, jonka välierissä se kohtaa tiistaina Ajaxin. Otteluparin toinen osa on seuraavalla viikolla.

Valioliigassa Tottenhamilla on jäljellä enää kaksi ottelua, ja taistelu Mestarien liigan paikoista käy kuumana.

Tottenham on sarjataulukossa kolmantena, mutta sillä on ottelu enemmän pelattuna kuin lähimmillä uhkaajilla Chelsealla, Arsenalilla ja Manchester Unitedilla.

Chelsea on jäänyt Tottenhamista kolme, Arsenal neljä ja ManU kuusi pistettä, kun niillä kullakin on kautta kolme kamppailua jäljellä. ManU ja Chelsea iskevät yhteen sunnuntaina, ja Arsenal kohtaa samana päivänä vieraissa Leicesterin.

Pysyminen neljän parhaan joukossa olisi Tottenhamille erittäin tärkeää, sillä se takaisi ensi kaudeksi Mestarien liigan paikan.

West Hamin sankariksi nousi Michail Antonio, joka otti Marko Arnautovicin keskityspallon rinnallaan alas ja laukoi ottelun ainoan osuman 67. peliminuutilla.

Tottenham pelasi kelvollisen avauspuoliajan, mutta toinen jakso oli kotijoukkueelle vaikea.

Sarjan tyvipäässä tiukkaa

Sarjan tyvipäässä säilymiskamppailu on tiukkaa, ja putoamisvaarassa olevista ryhmistä Cardiff hävisi ja Brighton ylsi tasatulokseen.

Fulham otti Cardiffista 1–0-kotivoiton, ja Brighton väänsi kotonaan Newcastlea vastaan 1–1-tuloksen. Brighton on viimeisellä säilyjän paikalla neljä pistettä Cardiffia edellä, kun molemmilla on kaksi ottelua jäljellä.

Huddersfieldin ja Fulhamin putoaminen on varmistunut jo aiemmin.

Muissa lauantain otteluissa Crystal Palace ja Everton pelasivat 0–0, Southampton ja Bournemouth päätyivät 3–3-tulokseen ja Watford hävisi kotonaan Wolverhamptonille 1–2.