Yle: Turku aikoo poistaa Keke Rosbergin kunniamerkin - "Kaupunkilaisten ilo ei riitä"

Iisalmesta kohti autourheilun kuningasluokkaa ponnistanut Keke Rosberg on saanut oman kunnialaatan Turkuun, kertoo Yle.

Barkerinpuistoon ilmestyneessä laatassa on Rosbergin kuva ja teksti "Keke Rosbergin polku, The Keke Rosberg pathway".

Suomen ensimmäinen Formulan 1 -maailmanmestarin kunnialaatassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta oudoksi asian tekee se, ettei Turun kaupungilla ole minkäänlaista osuutta asiaan.

Turun kaupunki on kysellyt Instagramissa, tietääkö joku, miksi Rosbergille on laitettu laatta puistoon.

Kaupungin suunnittelupäällikkö Matti Salonen kertoo Ylen nettisivuilla, että merkki haetaan todennäköisesti pois, eikä päätökseen vaikuta se, että Keken polku on saattanut tuoda pelkästään iloa kaupunkilaisille. Hän huomauttaa, että puistojen nimeämisestä ja kunniamerkeistä päättää virallinen nimistötoimikunta.

Turkulaiset ovat hämmästelleet laattaa.

- Ei tämä ihan formulakuljettajalle taida olla riittävä tämmöinen pikku luiru. Pitäisi olla oikeen kunnon baana tai joku vastaava, sanoo eräs Ylen haastattelema turkulainen.

Laatasta uutisoi ensimmäisenä Turkulainen.

Barkerinpuistosta löytyi Keke Rosbergin polku. Kuka teistä tietää, mistä on kyse? #katutaide #keke #turku Kuva: Risto Lahtinen

Kuva, jonka Turun kaupunki - Åbo stad (@turkukaupunki) julkaisi