Anaheimin Bobby Ryan iski kahdesti

Anaheim Ducks on mukavassa myötäisessä uuden NHL-jääkiekkokauden alussa. Viime yönä kalifornialaiset nappasivat kolmannen perättäisen voiton. Ducks kukisti kotona St. Louisin maalein 4-2.

Ennen ottelua selvisi, että Ducksin hyökkääjistä Jason Blake on sairastuvalla jopa kolme kuukautta. Blake sai perjantain ottelussa syvän haavan ranteeseen.

Anaheimin hyökkäys on tökkinyt kauden alussa, sillä kolmessa edellisessä pelissä se oli tehnyt yhteensä neljä maalia. St. Louisia vastaan se tuplasi kauden maalimäärän, kiitos Bobby Ryanin kahden ja Corey Perryn yhden maalin.

Ducksin neljännen maalin teki puolustaja Francois Beauchemin, joka vei kotijoukkueen 2-1-johtoon kolmannen erän alussa.

- Pelasimme yksinkertaista kiekkoa. Yritimme luoda painetta vastustajan maalille. Liikuimme hieman enemmän kuin vastustaja ja olimme kärsivällisiä. Oli mukava saada siitä palkinto, Ryan sanoi.

Teemu Selänne sai syötön Perryn tekemään 3-1-ylivoimamaaliin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.