Arhinmäki haluaa kitkeä väkivallan ja rasismin

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on tyytyväinen, että poliisi tutkii jääkiekkokaukalossa sattuneet väkivaltatapaukset. Ministeri on valtaosan suomalaisista kanssa samaa mieltä siinä, että selkeät väkivaltaiset ylilyönnit pitää kitkeä pois urheilusta.

–Jääkiekko ei ole mikään valtio valtion sisällä, jolla olisi jotkut omat koodistot ja säädökset, Arhinmäki alleviivaa.

Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että kovat taklaukset ja tunteet kuuluvat lajiin. Spontaaneja paineja ei ministerin mielestä kannata lähteä väkisin kitkemään.

Hurtti huumori kuuluu katsomoon

Väkivaltakeskustelun ohessa tunteita on nostattanut myös rasismi, jota on esiintynyt myös jääkiekossa. Jokereiden Ossi Väänänen sai väkivaltakeskustelun aloittaneessa ottelussa yhden ottelun pelikiellon haukuttuaan HIFK:n Siim Liivikiä ryssäksi.

Arhinmäki pohtii pelaajien sanovan tunnekuohuissa paljonkin asioita, joita he jälkeenpäin katuvat. Ministeri muistuttaa rasismia esiintyneen viime aikoina myös jalkapallon ja koripallon piireissä.

–Rasismi on sellainen asia, joka pitää siivota täysin pois katsomosta ja kentältä, hän painottaa.

Perinteistä katsomosta huutelua Arhinmäki ei silti halua kitkeä.

–Katsomon puolelle kuuluu sellainen hurtti huumori ja hyvällä maulla pilkkalaulut ja vastustajalle kuittaileminen. Toivon, ettei tämä mene siihen, että siivotaan kaikki pois, jolloin lajeista lähtee myös luonne.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Yhä useampi tuomitsee jääkiekkotappelut