Granlundit maalasivat Jokerit nurin

HIFK kuittasi avauskierroksen tappionsa jääkiekon SM-liigassa Jokereille päihittämällä paikallisvastustajansa 4-3.

Pääarkkitehteina voitossa kunnostautuivat 42 torjuntaa tehnyt maalivahti Juuso Riksman, kahden maalin Mikael Granlund ja uransa ensimmäisen täysosuman liigassa iskenyt pikkuveli Markus Granlund.

- Taisteluvoitto, jännittävä peli. Otettiin pieniä askelia eteenpäin, HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen kiteytti.

Vierasjoukkue HIFK karkasi 1-0-johtoon jo 12 sekunnilla, kun Mikael Granlund pääsi keskialueelta tuloksekkaaseen läpiajoon seisovilla jaloilla hämmästelleen Jokerien viisikon läpi.

Isäntien Teemu Pulkkinen tasoitti onnekkaasti hetki ennen ensimmäistä taukosummeria. Toisen erän kärkeen, ajassa 21.02, oli kuitenkin jälleen HIFK:n vuoro juhlia maalia, jonka Markus Granlund viimeisteli Petteri Wirtasen ja Ville Peltosen esityöstä.

- Pahin mahdollinen lähtö. Toisen erän alkuun vielä vastaava, se löi meiltä terän siinä vaiheessa, Jokerien valmentajista Tomi Lämsä myönsi.

Ensi kertaa kaudella pisteittä jäänyt Jokerit ei enää hurjasta kiristään huolimatta päässyt rinnalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Masuhr murjoi Lukkoa kahdella maalilla