IPK:lla oli täydellinen viikko

Iisalmen Peli-Karhut joutuu varsin todennäköisesti Mestiksen karsintasarjaan, vaikka peli kulkee tällä hetkellä lähes kuin unelma. IPK otti raskaalta kolmen pelin härkäviikolta täyden pistepotin, kun se kaatoi lauantaina kotihallissa Kiekko-Vantaan 3–2 (2–0, 1–1, 0–1).

IPK oli kaatanut aikaisemmin viikolla vierasjäällä niin JYP Akatemian kuin KeuPa HT:nkin. Täysi yhdeksän pisteen viikko sai valmentaja Eetu Qvistin hymyilemään.

– Tehtiin seurahistoriaa, sillä aikaisemmin tällä kaudella emme ole saaneet kolmen pelin viikolta täyttä pistepottia. Ja taitaapa kolmen ottelun voittoputkikin olla kauden pisin, selvitti Qvist K-Vantaa -kamppailun jälkeen.

IPK iski ottelun avauserässä murhaavan tehokkaasti. Puolustaja Lauri Heinosen rystyvippi yllätti vantaalaisten maalivahti Jani Kauton jo toisella minuutilla. Loppujen lopuksi laatta taisi mennä vierasjoukkueen puolustajan selän kautta maaliin.

Keuruulla 3+2 tehopistettä tehnyt latvialaishyökkääjä Ainars Podzins jäi lauantaina ilman tehomerkintöjä, mutta pelasi muuten varsin pirteästi. Ketju Podzins-Juha Virtanen-Aatu Hämäläinen rakensi isäntien 2–0 -maalin, jonka Virtanen sai laittaa Hämäläisen oivaltavasta syötöstä käytännössä tyhjään maaliin.

Toisen erän alussa IPK siirtyi kolmen maalin johtoon Ville Leskisen karattua läpiajoon. Leskinen uitti kiekon Kauton längistä verkon perukoille.

Vantaa tuli kuitenkin vielä keskimmäisessä erässä peliin mukaan Joona Harjaman yllätettyä maalivahti Tuomas Tolosen toisen erän puolivälissä. Vieraat hallitsivat ottelun toista puoliskoa, mutta Pekka Niemimaan 3–2 -kavennusta lähemmäksi ei Vantaa kuitenkaan päässyt.

Kolmannessa erässä IPK väsähti, mutta pystyi kuitenkin pitämään johtonsa mainion maalivahtinsa Tolosen johdolla. Tolonen torjui ottelussa 37 kertaa, ja oli etenkin kolmannen erän loppuhetkillä mies paikallaan.

– Paljon olemme tehneet harjoituksissa töitä puolustuspelaamisen kanssa ja nyt näyttää toimivan. Hyvä puolustuspelaaminen heijastuu myös kaukalon toiseen päähän, kun itseluottamus on kunnossa. Toki olimme tänäänkin maalipaikoissa erittäin tehokkaita, sanoi Qvist.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.