IPK:n uudella valmentajalla vankka valmennustausta Mestiksestä ja pelaajana kokemusta Liigasta

IPK:n päävalmentajaksi kesken kauden palkattu 38-vuotias Janne Sinkkonen on toiminut viimeksi itävaltalaisen EHC Lustenaun valmentajana. Sinkkonen sai itävaltalais-slovenialaista INL-liigaa pelanneesta Lustaenausta potkut kesken viime kauden ja hänet korvasi Gerald Ressmann.

Ennen Itävaltaan lähtöään Oulussa syntynyt, mutta Lahdessa kiekko-oppinsa saanut Sinkkonen valmensi kaksi vuotta Mestiksen Savonlinnan SaPKoa ja nejlä kautta Heinolan Kiekkoa/Peliittoja. Kolme viimeisintä Heinolan kauttaan Sinkkonen oli joukkueen päävalmentaja.

Omalla pelaajaurallaan Sinkkonen pelasi kaksi kautta Lahden Pelicansin Liiga-joukkueessa. Lisäksi hänen tililleen kertyi neljässä eri Mestis- tai ykkösdivisioonaseurassa yhteensä 138 toiseksi korkeimman sarjatason ottelua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mestiksen IPK:n päävalmentajalle potkut - Uusi valmentaja jo tiedossa