JYP romutti SaiPan pudotuspelihaaveita

Jääkiekon SM-liigaseura JYP otti pistepussiinsa tärkeät kolme pistettä SaiPalta. Samalle se romutti SaiPan haaveita pudotuspeleistä. Ottelu päättyi Lappeenrannassa JYPin hyväksi 3-1.

- Viikko on ollut meille varsin kova. Emme saaneet omaa energiaamme enää liikkeelle, selitti tappiota SaiPan päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

SaiPa joutui avauserässä ahdinkoon JYPin myllytyksessä. Toinen erä oli puolestaan SaiPan hallintaa. Se onnistui kymmenestä maalintekopaikasta vain kerran, kun ylivoimalla Jesse Mankinen iski kiekon maaliin.

JYPin maalilla pelannut Joni Myllykoski teki torjuntoja, jotka vievät häntä kohti joukkueen ykkösmaalivahdin paikkaa.

- Myllykoski pelasi loistavasti ja oli suuri osallinen näistä pisteistä, kehui JYPin päävalmentaja Jyrki Aho.

JYP sai päätöserään vahvan alun, kun Sami Vatanen sivalsi 12 sekunnin kohdalla Kristian Näkyvän syötöstä tasoituksen. Voittomaalin jyväskyläläisille latasi Kalle Koskinen. Koskinen odotti Ossi Louhivaaran jättöä ja sai aikaa vedolleen.

- Nämä ovat niin tasaisia otteluja, että on mukava pelata kun kaikki laittaa parastaan, Koskinen tuumi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.