KalPa-puolustaja huitoi vastustajaa käsille, kaksi ottelua pelikieltoa – "Kolmas huitaisu napakalla voimalla"

KalPan puolustuksen johtohahmoihin kuuluvalle kanadalaispuolustajalle Ryan Wilsonille on määrätty kaksi ottelua pelikieltoa.

Wilson huitoi viime torstain ottelussa KooKoon hyökkääjää Juha-Pekka Haatajaa kolmesti käsille.

– Ensimmäinen huitaisu liittyy osittain mailan vapaaksi saamiseen. Toinen huitaisu on suhteellisen lievä, mutta kolmas huitaisu tapahtuu napakalla voimalla, liigan kurinpitodelegaatio kirjoittaa päätöksessään.

Haataja ei loukkaantunut huitomisesta.

Puolustaja määrättiin tapahtumasta väliaikaiseen pelikieltoon. Wilson kärsi ensimmäisen ottelun pelikiellostaan väliaikaisen pelikiellon aikana viime perjantaina, kun kun KalPa voitto Niiralan montussa Ässät 4–1.

Hän on sivussa myös 4. tammikuuta Kuopiossa pelattasta ottelusta SaiPaa vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Jääkiekko

Jesse Graham tuo KalPan puolustukseen kiekollista osaamista ja liikkuvuutta – Ruuttu myöntää, että rahkeita on parempaan

Nikkaripakki vahvistamaan KalPaa loppukaudeksi – ylivoimapeliin odotetaan lisää tehoja

IPK lainasi puolustaja TuTosta

Pieni KalPa-juniori sai kunniatehtäväkseen saatella KHL-tähti Leijonien peliin

KalPa jahtaa riveihinsä kulttipakkia – ratkaisu luvassa jo lähipäivinä

KalPan kasvatti on hurjassa iskussa KHL:ssä – "Olisi kivaa päästä pelaamaan vielä Liigassa yhdessä Tommi Jokisen kanssa"

Vuonna 1988 syntyneet on yksi KalPan timanttisia ikäluokkia – KHL:ssä pelaava Juuso Puustinen paljastaa syyt

90-vuotias KalPa tuottaa kiekkotehtaastaan ammattilaisia tasaista tahtia – katso missä päin maailmaa kukakin pelaa

KalPan päävalmentaja Miettinen harmitteli hylättyä voittomaalia: "Pettymys on totta kai iso"

Helsingin IFK karkasi Kuopiossa 3–2-voittoon jatkoajalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.