KalPalle selkeä tappio Lappeenrannassa

KalPan paluu maajoukkuetauolta ei onnistunut. Kuopiolaiset aloittivat terävästi jääkiekkoliigan tiistaisen ottelunsa Lappeenrannassa, mutta alkulento ei kantanut pitkälle. SaiPa voitti ottelun selkeästi 4–2.

Keskushyökkääjä Eetu Luostarinen vei kuopiolaiset pikaisesti johtoon, kun Luostarinen yllätti SaiPan maalivahdiin Frans Tuohimaan. Alexandre Texier kamppaili kiekon haltuunsa SaiPan maalin takana ja syötti Luostarisen maalin tekoon. Peliä ehti kulua 6:08.

SaiPa kuitenkin nousi tasoihin, kun Tomi Iso-Järvi ohitti laukauksellaan KalPan maalissa pelanneen Denis Godlan ajassa 12:32.

Maalin jälkeen KalPan Valtteri Parikka kilautti SaiPan maalitolppaa, eikä KalPa onnistunut ensimmäisessä ylivoimassaan.

SaiPa puolestaan onnistui kuopiolaisten ensimmäisen kaksiminuuttisen aikana, kun Emil Oksanen viimeisteli ajassa 19:14 lukemiksi 2–1.

Näin SaiPa johti avauserän jälkeen 2–1.

Toisen erän alku oli kuopioaisille kamala. SaiPa vei peliä ja pyrki laukaisupaikkoihin. Ahti Oksanen vei SaiPan kahden maalin johtoon, ja jo ajassa 28:28 oli peli 4–1. Viimeistelijänä oli taas Oksanen, jonka ohjaus hyväksyttiin maaliksi vasta pitkän videotarkistuksen jälkeen.

Maalin jälkeen reagoi KalPan päävalmentaja Sami Kapanen vaihtamalla maalivahtia. Godlan tilanne luisteli Jonathan Iilahti.

Iilahti pääsikin mukavasti kiinni peliin, ja KalPa sai toisen erän lopussa toivoa.

KalPa pystyi kaventamaan 13 sekuntia ennen erän loppua. Kapteeni Tommi Jokinen ohjasi maalivahti Tuohimaan edestä Texier´n laukauksen maaliin.

Kolmannessa erässä KalPa sai painetta ja tilastoihin merkittiin erässä Tuohimaalle peräti 17 torjuntaa. Maalit jäivät kuitenkin uupumaan.

Tuohimaalla oli ottelussa yhteensä 30 torjuntaa ja kuopiolaisten puoliksi pelin pelanneilla Godlalla ja Iilahdella 24 torjuntaa.

KalPan kokoonpano

1. kenttä: Tommi Jokinen, Jaakko Rissanen, Mikko Nuutinen – Ryan Wilson, Otto Leskinen.

2. kenttä: Balazs Sebok, Eetu Luostarinen, Alexandre Texier – Cade Fairchild, Lasse Lappalainen.

3. kenttä: Henri Knuutinen, Ville-Vesa Vainiola, Kai Kantola – Valtteri Parikka, Ari Gröndahl.

4. ketju: Juuso Könönen, Konsta Mäkinen, Toni Hyvärinen.

Maalilla Denis Godla, vaihdossa aloitti Jonathan Iilahti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Jääkiekko

KalPa piti pitkän palaverin pelin jälkeen Turussa – TPS kavensi eron yhdeksään pisteeseen

KalPan luottolääkärille kultainen tunnustus ministeriltä

KalPa eteni välieriin – Salla Rantanen ja Tiina Ranne kotijoukkueen sankarit

Lauri Korpikoski kuritti KalPaa ylivoimamaaleillaan – TPS kavensi eron yhdeksään pisteeseen

Eetu Luostarinen ja Erik Haula kaupattiin Florida Panthersiin

KalPa ja Kai Kantola allekirjoittivat jatkosopimuksen

KalPan naiset enää voiton päässä välieristä

Tommi Miettinen vakavana Lukko-pelin jälkeen: Löytyikö sieltä edes viittä pelaaja, jotka olivat sielläpäinkään Liigan vaatimassa tahdissa?

Lukko murskasi KalPan Raumalla

KalPan naisten pelätty ykkösketju teki tuhojaan – Ilves kaatui puolivälierien avauksessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.