KalPan naisille historian paras saavutus – finaalipaikka varmistui Oulussa

KalPan naiset pelaavat kauden päätteeksi jääkiekon Suomen mestaruudesta.

Kuopiolaisten paikka loppuottelusarjassa varmistui keskiviikkona Oulussa, kun Kärpät kaatui ratkaisevassa viidennessä välieräottelussa maalein 1–4 (0– 0, 0–2, 1–2).

KalPa varmisti loppuottelusarjaan pääsyllä seurahistorian parhaan saavutuksen. KalPan naisilla on entuudestaan kolme pronssia.

KalPa kohtaa loppuottelusarjassa Kiekko-Espoon. Ensimmäinen kamppailu mestaruudesta on lauantaina Espoossa. Kuopiossa pelataan sunnuntaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

KalPa aloitti Oulussa räväkästi ja ensimmäisen erän alku oli lähes yhteen maaliin pelaamista.

Kärpät pääsi toviksi kiinni peliin, mutta kokonaisuutena ensimmäinen 20-minuuttinen oli kuopiolaisten selkeää hallintaa.

Avauserän pelin virtauksesta kertovat myös maalivahtien torjunnat. Kotijoukkueen maalivahti Johanna Oksman torjui 14 kertaa KalPan torjuja Tiina Ranne oli kiekon edessä kahdeksasti.

Toisessa erässä peli tasoittui ja Ranne torjui muun muassa yhden läpiajon.

Myös KalPalla oli hyviä tilanteita ja lopulta vyörytys tuotti tulosta, kun Elisa Holopainen napautti pelin avausosuman ajassa 33.10. Kuopiolaisten 0–1-johtomaalin pohjusti Matilda Nilsson.

KalPan 0–2-osuma reilut kolme minuuttia myöhemmin ylivoimapyörityksen päätteeksi. Vilma Hokkasen siniviivan tuntumasta lähtenyt laukaus upposi komeasti verkkoon. Tanja Niskanen ja Emma Ritari hankkivat syöttöpisteet. Maali hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen.

Lopullisesti pelin ratkaisseen 0–3-maalin sooloili Nilsson hieman kolmannen erän puolivälin jälkeen.

Oululaisten 1–3-kavennuksen laukoi KalPan kasvatti Isa Rahunen. Loppuluvut 1–4 viimeisteli Nilsson Holopaisen esityöstä, kun Kärpät haki kavennusta ilman maalivahtia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.