KalPan tappioputki sai jatkoa, Luostarinen lensi suihkuun

KalPa kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa jääkiekon Liigassa.

HPK kukisti kuopiolaisjoukkueen Hämeenlinnassa jo toisen kerran puolentoista viikon sisään. Keskiviikkona isäntien voittoluvut kirjattiin 3–1 (2–0, 1–1, 0–0).

KalPa on sarjassa seitsemäntenä. Kovavireinen HPK nousi jo neljänneksi.

Kamppailun alku oli vierasjoukkueelle tyly, kun isäntien Eetu Tuulola ohitti Denis Godlan vain 24 sekunnin pelaamisen jälkeen. HPK:n 1–0-maalin pohjusti Teemu Turunen.

KalPa oli ottelun alun täysin pinteessä. Kuopiolaisten ensimmäinen laukaus HPK:n maalia kohti nähtiin vasta kuudennella minuutilla, kun puolustaja Lasse Lappalainen haki osumaa ylivoimalla. Muita laukauksia KalPa ei saanut aikaiseksi Miro Ruokosen jäähyn aikana.

KalPa pääsi hieman mukaan peliin erän puolivälin lähetessä, mutta omassa päässä heilahti kuitenkin jälleen ajassa 12.43. Robert Leino karkasi läpiajoon, kun KalPan pelaajat sekoilivat keskialueella. Leino ohitti Godlan tarkalla laukauksella.

KalPa tuli toiseen erään selvästi valmiimpana kuin ensimmäiselle 20-minuuttiselle. Liikettä löytyi ja vieraat saivat myös hyökkäyspelistä paremmin kiinni.

Hienoinen painostus tuotti tulosta ajassa 25.47, kun kuopiolaisjoukkueen ranskalainen hyökkääjä Alexandre Texier laukoi kauden ensimmäisen maalinsa. KalPan 2–1-kavennuksen alustivat Ryan Wilson ja Aleksi Klemetti.

HPK:n pääseminen uudelleen kahden maalin johtoasemaan oli lähellä toisen erän puolivälissä, kun Jere Innala karkasi läpiajoon. HPK:n kolmosketjun laitahyökkääjä ohitti jo Godlan, mutta kiekko pomppi sen verran, että hän ei saanut sutaistua kumilätkää tyhjään maaliin.

KalPalle tuli ongelmia ajassa 34.17, kun Eetu Luostarinen taklasi päähän HPK:n Jan Brejcakia. Keskushyökkääjä sai viiden minuutin rangaistuksen lisäksi suihkukomennuksen. Luostarisen taklaus menee hyvin todennäköisesti jatkokäsittelyyn, jossa voi olla seurauksena pelikieltoa. Brejcak talutettiin vaihtoaitioon sen jälkeen, kun hän oli maannut tovin jäällä. Kolmannen erän slovakialainen puolustaja istui vaihtopenkillä.

KalPa pääsi kesken viiden minuutin jäähyn kahdella miehellä maalivahti Emil Larmia vastaan. Henri Knuutinen ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssä Mikko Nuutisen syötöstä.

KalPa selvitti pitkän tovin jäähyä, mutta 25 sekuntia ennen täyttä aikaa HPK iski. Maalin teki Valtteri Puustinen, joka on KalPan kasvatteja. Puustinen siirtyi Hämeenlinnaan KalPan B-nuorten kakkosjoukkueesta kauden 2015–16 jälkeen.

Puustinen pelasi kuudennen pelinsä Liigassa ja maali oli 19-vuotiaalle laitahyökkääjälle uran ensimmäinen.

Kolmannen erän alussa Puustinen oli lähellä toista osumaa, mutta laukaus livahti niukasti maalin alakulman ohi. Hieman myöhemmin KalPan maalin tolppa kilahti, kun Miro Karjalainen laukoi siniviivan tuntumasta.

KalPan Konsta Mäkinen pääsi kolmannen erän puolivälin jälkeen avopaikkaan, mutta laukaus suuntautui suoraan Larmin syliin. Heti perään Mäkinen otti kahden minuutin jäähyn kampituksesta.

KalPan Kai Kantola pääsi Texierin korkean noston turvin yksin Larmia vastaan, mutta kuopiolaisjoukkueen hyökkääjä ei saanut lisämaalia tililleen.

KalPa pelasi lopun ilman maalivahtia ja viimeiset 32 sekuntia kahden miehen ylivoimalla, kun Eetu Tuulola istui kampitusjäähyä. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt.

KalPan 30-vuotias kapteeni Tommi Jokinen sai illan pelissä täyteen 600 kamppailua Liigassa. Toisessa erässä pelistä pois passitettu Luostarinen pelasi sadannen ottelunsa.

Jokinen on pelannut kasvattajaseuransa KalPan ohessa Liigaa lappeenrantalaisessa SaiPassa. Luostarisen kaikki pelit ovat kertyneet KalPan asussa. Molemmat tasalukumiehet ovat kotoisin Siilinjärven Vuorelasta.

KalPalta oli yhä sivussa monta pelaajaa toipilaina. Illan kokoonpanosta puuttuivat vammojen takia Mikael Seppälä, Saku Vesterinen, Ville-Vesa Vainiola, Jaakko Rissanen, Joni Ikonen ja Alexander Ruuttu.

Kokoonpanot

HPK:

Philippe Cornet – Robert Leino – Markus Nenonen; Niklas Friman–Petteri Nikkilä

Teemu Turunen – Otto Paajanen – Eetu Tuulola; Arto Laatikainen–Jan Brejcak

Jere Innala – Filip Riska – Valtteri Puustinen; Markus Niemeläinen–Jesper Lindgren

Jaakko Kuusisto – Harri Kainulainen – Miro Ruokonen

7. puolustaja Miro Karjalainen

Emil Larmi

KalPa:

Frank Gymer – Eetu Luostarinen – Kai Kantola; Ryan Wilson–Otto Leskinen

Tommi Jokinen – Balazs Sebok – Toni Hyvärinen; Lasse Lappalainen–Ari Gröndahl

Aleksi Klemetti – Alexandre Texier – Mikko Nuutinen; Lauri Taipalus–Konsta Mäkinen

Juuso Könönen – Henri Knuutinen – Topi Piipponen

7. puolustaja Valtteri Parikka

Maalivahti Denis Godla

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.