KalPassa Liigan puolustuseliittiin noussut Lukka jättää luistimet rauhaan ainakin hetkeksi

Kuopiosta ovat viime vuosien aikana hakeneet vauhtia uralleen muun muassa sellaiset pelaajanimet kuten Artturi Lehkonen, Sakari Salminen ja Janne Jalasvaara.

Edellä mainitun ketjun jatkoksi voitaneen lisätä niin Janne Keränen, Matias Myttynen kuin myös Santeri Lukka.

Nimistä viimeinen on porilaisen kiekkokoulun kasvatti, joka nousi torstaina päättyneellä Liiga-kaudella tunnettavuudessaan aivan uudelle ulottuvuudelle.

25-vuotias Lukka raastoi KalPa-puolustuksessa läpi kauden. Hän pelasi kaikissa runkosarjan ja pudotuspelien otteluissa. Peliaika per ottelu oli 21 minuuttia.

Sosiaalisessa mediassa Suomen Erik Karlssoniksikin nimetty Lukka ihastutti kiekkokansaa fyysisyydellään, periksiantamattomuudellaan ja taisteluilmeellään.

KalPa-puolustajalle oli kova pala katsoa Tapparan kultajuhlia Data Group Areenalla.

– Teimme kaikkemme. Revimme irti ihan kaiken, mitä joukkueestamme löytyi. Pitää kuitenkin myöntää, että Tappara oli vielä parempi. Emme ehkä päässeet hyökkäyspelillisesti niin ytimeen kuin Pelicans- ja JYP-sarjoissa.

Kun SM-hopean kaulaan ripustamisesta on kulunut vajaa vuorokausi, näkee KalPassa ensi kaudella jatkava Lukka juuri päättyneessä kiekkotalvessa jotain hyvääkin.

– Pettymys on hyvin pinnassa. Mutta hopea varmasti kirkastuu, kun aika menee eteenpäin. Se on voitettu mitali. Lähtökohtiin nähden teimme kovan saavutuksen. Tämä auttaa vastaisuudessa jokaista jätkää. Voittajaksi kasvaminen vaatii näitä kokemuksia, Lukka summaa.

– Olen todella ylpeä joukkueestamme.

KalPa-kannattajat ovat kevään aikana tehneet Lukkaan lähtemättömän vaikutuksen. Tamperelaisten mestaruusilo jäällä jäi ”Kiitos KalPa” -huutojen alle torstai-iltana.

– Se tuntui todella hienolta. On ollut mukavaa nähdä miten KalPa on yhdistänyt kuopiolaisia. Fanien tuki on sanoinkuvaamattoman tärkeää.

60 runkosarjan peliä ja päälle 18 pudotuspeliottelua tuntuvat kovakuntoisimmankin urheilijan kropassa.

– Totta kai olo on todella tyhjä. Ihan vielä ei kuitenkaan tajua, että kausi todella oli tässä.

– Pariin viikkoon en ajatellut sitoa luistimia jalkaani tai tehdä minkäänlaista harjoitusta.

KalPa-joukkue kausimallia 2016–2017 on läpi talven korostanut joukkueen henkeä ja yhdessä tekemisen meininkiä.

– Yksi parhaista joukkueista, jossa olen koskaan urallani päässyt pelaamaan. Sen huomasi jo loppukesän CHL-peleistä, miten hyvä juttu meillä on menossa, Lukka ihastelee.

Lukan mukaan joukkueurheilun raadollisuutta on porukan jonkinlainen hajoaminen kauden päätteeksi. Nyt tiedetään, että KalPassa eivät jatka ainakaan Pekka Virta, Eero Kilpeläinen, Jaakko Rissanen, Niko Mikkola, Joonas Lyytinen, Arttu Ilomäki ja Jyri Junnila.

– Se on jääkiekkoilijan arkea, että pelaajat tulevat ja menevät. Totta kai sekin tuntui torstai-iltana kopissa. Olo oli haikea, kun tiesimme tämän joukkueen tarinan loppuvan tähän.

– Mutta ei mitään, koppiin tulee sitten uutta naamaa, Lukka kuvailee.

Lukka tuli Kuopioon Mestis-reittiä pitkin SaPKon ja Jukureiden kautta.

– Olen viihtynyt hyvin Savossa. En voi valittaa. KalPa on ollut minulle todella hyvä juttu. Olen nauttinut kaikesta. Pelitapa on mätsännyt minuun.

– Sami Kapasella on varmasti hyvä eväät ottaa uusi haaste vastaan. Hän tuo omat mausteensa, että KalPa on yhtä nälkäinen ensi kaudellakin. Se on kuitenkin fakta, että nyt saavutettu SM-hopea ei auta ensi kaudella.

Hopeaa ei näillä näkymin juhlita Kuopion torilla